Vaeltelu jatkuu

Hyvää iltaa rakkaat lukijani! Tai eihän nyt välttämättä ole ilta. Sehän on aivan kiinni sinusta, että koska tätä blogia lueskelet. Otetaanpa siis uusiksi: Hyvää huomenta, päivää, iltaa tai yötä rakkaat lukijani! Tänään jatkuu tarina eilisestä Lakjärven vaelluksesta.

Pääsimme eilen viidenteen kätköön, joten seuraavaksi siis kuudes kätkö, nimeltään Takaniitunvuori. Nimestään poiketen, tämä ei kuitenkaan vaatinut erityistä kiipeämistä. Kätkölle päästäkseen tosin piti käyttää vähän lihasvoimaa ja näppäryyttä. Nuuna tämän kätkön sitten löysi, kun minä olin jo mukamas kurkannut koloon. Mutta enpä vaan löytänyt. Todella hyvä jemma.

Vuoren huippu

Seitsemäs kätkö Lakjärven vaelluksella oli Pukkipalo. Nyt en taaskaan yhtään muista, mistä kätkö oli saanut nimensä. Tässä kohtaa porukkamme jakaantui sillä tavalla, että Outila, Nuuna ja allekirjoittanut lähtivät toiseen suuntaan umpimettään ja Jästi-Siskonmies lähti umpimettään toiseen suuntaan. Meidän suunnasta löytyi pian polku ja jäimme pelonsekaisin tuntein miettimään, mahdammeko enää ikinä nähdä Jästiä. Ja kuinkas kävikään? Jästi oli seuraavalla kätköllä ennen meitä, oli jo löytänyt kätkön ja antoi meidän vielä etsiä sen. Voisin väittää, että melko helppo kätkö tämä siis.

Näin se matka taittuu

Kahdeksas kätkö oli saanut nimekseen Huhtasaari. Tätä on moni muukin ihmetellyt, enkä nyt osaa äkkiseltään vastata, että millä perusteella se on saari. Joku viisaampi ehkä osaa kertoa minulle? Tämä oli edellisen helpon kätkön jälkeen hauska piristys. Tungettiin kaikki itsemme risukon läpi mettään ja pyörittiin siellä napamme ympäri, kunnes kätkö löytyi. Todella tarkasti muuten näytti taas gepsi. Jästi bongasi ekana myös tämän kätkön.

Kätkö kuvassa oikealla. Hehheh :D

Yhdeksännellä kätköllä oli vihdoin aika syödä eväät! Kätkön nimi on Lakjärvi eli vaellusreitin pääkohde. Kätköltä ei näe järvelle, mutta kätkön lähellä on nuotiopaikat ja laavut. Kätkö löytyi helposti, koska ympäristö oli todella tallaantunutta näiltä kohdin. Nuotiolla olikin jo tuli ja siellä joku nuoripari oli juuri leiriytymässä yöksi. Paistimme makkarat ja juttelimme tovin nuorenparin kanssa. Kovin vaikuttivat väsyneiltä reissaajilta, joten jätimme heidät pian rauhaan.

Järvimaisemaa

Kymmenes ja viimeinen kätkö oli Paltanvuori. Tämä tuotti meille ehkä suurimpia vaikeuksia. Gepsi ei löytänyt ensin millään nollapistettä vaan juoksutti ympäri kalliota. Kartan perusteella etsimme siis ensiksi, kunnes gepsi lopulta suostui tulemaan jonkin näköiseen lopputulokseen. Tuloskin sitten lopulta vaihtui vielä moneen kertaan, joten ihan sai pelkän geosilmän avulla etsiä tämän. Nuuna paineli jo jossain noukkimassa kanttarelleja, kun me vielä epätoivossamme pyörimme ympäriinsä. Lopulta piti vain laajentaa etsintää kauemmaksi sekä gepsin nollapisteestä, että kartan näyttämästä kohdasta. Ja kyllä se sitten muutaman minuutin päästä auttoikin. Kätkö lopulta löytyi, kun osasi katsoa paikkaa vähän väärästä suunnasta. Huhhuh!

Väsynyt ja hirvikärpästen syömä kätköilijä

Viimeiseltä kätköltä oli matkaa parkkikselle vielä toista kilometriä, mutta sinne pääsi jo melkein tietä pitkin. Tällä määritelmällä viittaan siis tiehen, jonka joku muu saattaisi luokitella metsäpoluksi. Mutta jos on ollut Nuunan ja maasturin kyydissä, niin luokittelee tämän tieksi. Näin loppumetreillä alkoi vielä sataa tihuttaa. Juosten autolle ja äkkiä kotiin nukkumaan! (Lue: Hakemaan vielä pari kätköä Outilalle.)

Vaeltelemaan

Tänään tämä konkkaronkka teki jotakin, mitä se ei ole tehnyt vuosiin, ellei jopa vuosikymmeniin. Tämä konkkaronkka lähti vaeltamaan! Varsinaiset vaeltelijat saattaisivat olla sitä mieltä, että tämä ei ollut vaellus, mutta minulle viisi tuntia metsässä rämpien on vaellus! Sitä paitsi, reitin nimi on Lakjärven vaellus. Sinne siis.

Lakjärven vaelluksen lähtöpiste on Nousiaisten puolella, mutta reitti kulkee usean kunnan puolella, vaikka se onkin suhteessa melko lyhyt. Reitistö osuu Kurjenrahkan kansallispuiston alueelle, joten siellä täytyy osata käyttäytyä. Ettäs tiiätte.

Vaelluksen reitille kuuluu 10 kätköä. Lähdimme tavoittelemaan niitä kaikkia. Remmissä oli mukana Nuuna, Outila sekä puolesta välistä tuli mukaan Jästi-Siskonmies.

Kaikkien kätköjen nimen etuliite on Lakjärven vaellus, joten en kirjoita sitä jokaiseen erikseen. Ensimmäisen jälkiliite oli kuitenkin Härmässuo. Kätkö on aivan parkkialueen vieressä ja siitä on oikein hyvä aloittaa ja virittäytyä tunnelmaan. Meillä oli tällä kertaa apuvälineinä sekä kartta että isän vanha GPS. Reitin aikana tehtiin tiukkaa vertailua näiden kahden välillä. Tuloksen voitte lukea myöhemmin rivien välistä.

Laitettiin gepsi päälle jo ennen parkkikselle saapumista, mutta se ei millään ottanut löytääkseen itseään maailmankartalle. Oli siis pärjättävä aluksi ilman. Etsittiin kartan perusteella joka puolelta eikä ollut löytyä millään. Alkoi jo melkein masentaa, kun heti ensimmäinen rasti oli näin vaikea. "Pienen" etsiskelyn jälkeen se kuitenkin löytyi, olimme hakeneet hieman väärältä tasolta. Ja heti löydön jälkeen gepsikin heräsi. Mokoma nukkui, kun olisin tarvinnut sitä!

Etsi kuvasta kätköilijä.

Outila pisti ensimmäisen oman TB:nsä matkaan. Hänen nimensä on Fox in Socks ja hän haluaa skotlantiin.

Toinen kätkö oli saanut nimen Rataskallio. En osaa sanoa, mistä paikka on saanut nimensä, mutta kyllä se kalliolla oli. Gepsi ohjasi noin metrin päähän kätköstä. Paikka oli melko aukea, joten satelliititkin olivat suotuisat. Tässä vaiheessa olimme huomaavinamme, että kartan mittakaava oli jotakin aivan muuta kuin todellista. Kätkö löytyi tosi nopsaan.

Kätköllä.

Kolmannen jemman nimi oli Huhtaniitunmäki. Taisi olla muistaakseni Nousiaisten korkein kohta.

Täällä kohtaa kartta johdatti jo niin metsään, että huh huh. Kerron myöhemmin miksi. Gepsikään ei ihan päässyt kohdille. Näytti noin kymmenisen metriä pieleen. Outila ja Nuuna sitkeästi hakivat kuitenkin kartan mukaisesta paikasta ja minä pengoin toisaalla. Ja sieltä se kätkö sitten löytyikin. Aika mukava paikka itse asiassa.

Iloinen kätköilijä. Niin ja muuten se kartta. Se oli Outilalla väärin päin kädessä...

Neljännen kätkön nimi oli Pukkipalonsuo. Tällä kertaa kartta jätti noin 50 metrin päähän kätköstä. Gepsi sen sijaan vei aivan kohdalle. (Puolustan nyt selkeästi gepsiä, oikeasti kyllä se lukema varmaan muutaman metrin heitti.) Tämä kohta metsästä oli aika hauskan näköistä. Piti vähän poiketa polulta ja painella umpimettään. Kätkö löytyi pienen pyörimisen jälkeen.

Kuvassa myös reilu kymmenen vuotta vanha isän vanha gepsi.

Viides kätkö oli kastettu nimellä Kellesuo. Melkoisen soista maastoa muuten koko lenkki. Kengät kastuu väkisinkin vaikka olisi kuinka varoinen. Ei sillä, että me mukamas oltais oltu :D Tänne johti kuitenkin vielä pitkospuut ja poikkeama kätkölle ei ollut suuri polulta. Katsoimme vihjeen ja suhasimme metsään. Vihjeen mukaisia paikkoja oli pari kolme, mutta kätkö löytyi silti melko nopeasti. Tämä kätkö aiheutti meissä jostain syystä suurta hysteriaa ja tämän jälkeen toimintamme muuttui toviksi täysin sekopäiseksi.


Tällaista reittiä pitkin sinne mentiin, melkoisen kaunista sanoisin.

Ja tällaisesta maisemasta löytyi viides kätkö.

Tarina jatkuu huomenissa, nyt kätköilijän pitää saada unta.

Raisiossa kätköillä, taas!

Kirjoitetaanpas nyt saman tien vielä eilisen kätköilyt, niin saadaan blogi ajan tasalle.

Lähdettiin porukalla käymään Raisiossa, kun Outila meni viemään vakuutusyhtiöön paperit onnettomuudesta. Paperihommien jälkeen nälkä oli jo niin kova, että suuntasimme Rio Kebab Pizzeriaan, jonka lähellä sijaitsee kätkö 0km: Raisio. Ensin vedimme mahan täydeltä ruokaa ja sitten syöksyimme (kierimme) kohti kätköä. Olin ilmeisesti ainut, kuka oli tsekannut kätkön tiedot etukäteen, joten sain sen hyppysiini ensimmäisenä, kun Outila ja Nuuna vielä kaitsivat Nuunan lapsosia kätkön toisella puolella. Peruspurkki hauskassa paikkaa.

Koko päivän tähän asti oli satanut, mutta nyt sade oli laantunut. Päätimme suihkasta vielä lähimmälle kätköllä Raision kirkon liepeillä. Joopa joo, se siitä sateen laantumisesta. Kätköpaikalle kävellessä sade yltyi niin kovaksi, että kastuimme kaikki noin minuutissa aivan litimäriksi. Mukava tämä harrastus. Mutta se kätkö olikin aika hauska. Meillä ei ollut mitään karttaa eikä mitään koordinaatteja paikasta, vain hämärä muistikuva, että olen nähnyt kuvasta joskus suurin piirtein missä se on. Ja silti se löytyi! Purkissa oli sisällä paljon kivoja juttuja, ainakin 2-vuotiaan seuralaisneitomme mielestä. Tavarat vaihtoon ja purkki takaisin piiloon.

Nuuna halusi jostain käsittämättömästä syystä käydä ostamassa virkkuukoukun, joten suuntasimme Myllyyn. Shoppailun aikana aurinko oli alkanut paistaa ulkona, joten päätimme napata vielä yhden kätkön. Kätkö oli Pomppis, Raision venesataman lähellä. Terrain oli tähän astisista kätköistämme korkein, joten odotin kätköä innolla. Ja voi pojat. Hihkuin neuvoja metsän laidalta ja annoin muiden hoitaa likaiset hommat :D Onneksi ei ollut pissahätä, olisin saattanut laskea alleni, kun katsoin Nuunan ja Outilan temppuilua. Mutta sillä tavalla se kätkö vaan saatiin käsiin! Minun mielestäni tosi hauska kätkö, viihdettä koko rahan edestä!

Raision kätköillä

Jos Ukissa on tullut käytyä useasti, niin vähintään yhtä usein lähiaikoina ollaan vierailtu Raisiossa. Hirveetä hässäkkää (hässäkkä tarkoittaa kuulemma myös naisen sukupuolielintä?!) koko päivä ja siinä lomassa muutama kätkö.

Matkalla kohti Raisiota valittiin reitti Naantalin pikatietä pitkin. Sen varrella on Tervetuloa Raisioon kyltti, joka on kätkötetty nimellä Welcome to Raisio IV. Jouduttiin hetken aikaa pyörimään, että saatiin auto lailliseen paikkaan parkkiin. Päädyttiin viemään auto kätkön takaiselle tielle, jolle olikin oikeastaan aivan mahdoton päästä. Mutta kätköilijät pääsee mihin vaan! Varsinkin, jos Nuuna ajaa.

Kätkö on siis suoraan ison tien vieressä eikä sen luona voi millään välttyä näkymästä jästeille. Ei sitten auttanut muu, kuin yrittää vain olla mahdollisimman nopea. Ja niinhän me olimmekin. Hauska, helppo ja kiva kätkö.

Lähellä edellistä kylttiä on Katteluksen näkötorni -kätkö. Hilpastiin sinne siis seuraavaksi. Aika hauska paikka, pala metsää keskellä vanhaa Raision asuntomessualuetta ja sinne on sitten pykätty hauskannäköinen näkötorni. Etsiskelimme kätköä vajaat puolituntia, eikä sitä sitten lopun viimeksikään löytynyt. Harmitti Erittäin paljon, sekä minua, että Nuunaa. No, siitäkin toivuttiin.

Oltiin sovittu seuraavaksi treffit Outilan kanssa Kauppakeskus Myllyyn. Se on siis sekä ison ostoskeskuksen, että kätkön nimi. Minulla oli hyvä aavistut missä kätkö mahtaa olla, joten ajoimme Nuunan kanssa sinne suoraan. Nuuna sai kätkön hyppysiinsä alta minuutin. Outila ei ollut vielä saapunut, joten käskin Nuunan piilottaa kätkön takaisin, että Outilakin saa etsiä sen. Kotvasen kuluttua hän sitten saapuikin ja melko nopeasti suunnisti kohti kätkön oikeaa paikkaa. Minun ja Nuunan ilmeet olivat Varmasti näkemisen arvoiset, kun Outila otti kätköpaikan vierestä, noin 10 sentin päästä toisen kätkön esiin! Samalla paikalla oli siis kaksi kätköpurkkia. Hämmästyksemme oli melkoinen.

Hommassa oli käynyt ilmeisesti niin, että joku oli löytänyt kätkön ja palauttanut sen hieman väärään paikkaan. Joku kätköilijä ei ollut sitä sitten löytänyt ja oli ilmoittanut sen DNF. Kätkön omistaja oli käynyt paikalla toteamassa, että Juu-u, kadonnut on. Paikalle oli viety uusi kätkö, eikä kukaan aavistanut, että vanha kätkö oli edelleen vieressä paikallaan. Tämä ei olisi varmasti koskaan selvinnyt, ellemme me olisi touhuilleet omiamme siellä. Erittäin hauska sattumus ja mieli nousi valtavasti Katteluksen DNF:n jälkeen.

Täältä suuntasimme vielä Mylly -kätkölle. Se olikin lähes Drive-In-kätkö, vaikka vahingossa ajelinkin kiellettyyn ajosuuntaan. Hyvä on, myönnettäköön, ei se Nuuna ole ainut hurja kuski. Mistä tulikin muuten mieleeni: Outila lähti ajamaan kotiin päin tämän kätkön jälkeen. Noin tunnin päästä tuli puhelu Nuunan kännykkään. Outila oli pamauttanut geoautollaan päin sähkötolppaa! Geoauto on nyt 40 senttiä lyhyempi ja Outilalla niskat kipeät. Suuremmilta vammoilta onneksi vältyttiin.

Iltasella kävimme vielä hakemassa Raisiosta kätkön Haista Kukkanen! Se sijaitsikin vanhan lukioni vieressä. Kiireissäni hilpasin suoraan jyrkimmän kukkulan yli ja olin tippua selälleni, kunnes ymmärsin rauhoittua, kätköjä nämä kumminkin "vaan" ovat. Hauskanen paikka. Ruusupuskat olivat kasvaneet sitten lukioaikojen. Lukion pihakin oli kokenut muodonmuutoksen. Mutta se kötkö löytyi oikein hyvin. Mukanamme ollut Jästi paikansi kohdan ensimmäisenä. "Tuossa on ihan sen näköistä, että joku on penkonut siinä." Ja siellähän se oli.

Takaisin kotiin päin mennessä kurvasimme vielä Huvilintu -kätkön kautta. Nuuna käveli muitta mutkitta aivan suoraan kätkölle ja löysi sen. Testailin samalla isän 10 vuotta vanhaa gepsiä. Todella hyvin näytti, vain metrin verran pieleen.

Kuvia harrastuksen tuoksinnasta

Tässä muutamia kuvia uteliaille.

Lähempää kuva ensimmäisestä löytämästämme travel bugista, Stoffelista.

Maisemaa ihan ensimmäisiltä retkiltä. Tässä ollaan Pärkän vuorella.

Hakametsän Hiidenkirnu ja hienot graffitit.

Kaunis Raisio...

Mutta tämän vuoksi me kaikki harrastamme geokätköilyä!

Löytämistä

Oltiin eräänä päivänä käväsemässä Nuunan kanssa porukoilla ja äiti kysäisi: "Olitteko te taas sitä löytämistä?". Ihanan positiivinen näkökulma uuteen harrastukseemme.

No niin, tänään siis luvassa kertomus Uudenkaupungin kätköilypäivästä. Jostakin syystä tuolla Ukissa on nyt näköjään tullut käytyä monta kertaa viikossa. No, ei se mitään, Uki on kiva paikka. Oli miten oli: viisi kätköä, neljä löytöä. Prkl.

Eivät nyt tule järjestyksessä, kun en enää muista. Mut eihän se meitä haittaa! Eli kätkö nr. 1 oli EKA-96 eli Uudenkaupungin automuseon läheisyydessä sijaitseva kätkö. Ei ollut helppoa ei. Paikan päällä aloin miettiä, että miksi minä olen piirtänyt näin surkean kartan. Etsiminen oli suorastaan mahdotonta ilman gepsiä. Kotiin päästyäni tajusin, ettei paikasta ole olemassa parempaa karttaa. Kätkö on keskellä ei mitään. Juu ei löytynyt voin kertoa. Jäi vähän harmittamaan. Ajettiin vielä parkkikselle mihin oli ankarasti pääsy kielletty :D Mut Nuuna ajo!

Ja sitten niitä parempia kokemuksia reissulta. Jos tätä nyt varsinaisesti voi paremmaksi sanoa. Kätkö nr.2 oli Laululava, Uusikaupunki. Koordinaatit näyttivät hivenen pieleen kartalla, mutta kätkösilmä erotti selvästi heti oivallisen jemman. No ei sitä sieltä kuitenkaan löytynyt. Kiersimme ympäri puistoa varmaan kolmisen varttia, kunnes alkoi käpy palaa niinku todella pahasti. Päätä alkoi jo särkeä ja Nuunan lapset olivat käydä mahdottomiksi. Eivät vielä ollenkaan ymmärrä kuinka hauska tämä harrastus oikeasti on. Vanhimmalla on aina ihan omat reitit, yleensä huudon: "Hankala kävellä! SIENIÄ! Kato täti! Kantaa! Syliin!" kera.

No niin, takaisin kätköön. Löydettiin läheisestä pusikosta tuhottu kätkön kansi, mutta muistelin, että kommenteissa oli mainittu tuhottu kätkö joskus aiemmin. Oletimme, että löytynyt kansi kuului vanhaan kätköön. Oltiin juuri luovuttamassa ja käveltiin takaisin autolle päin, kun Nuuna päätti vielä kerran katsoa ensimmäisestä potentiaalisesta paikasta. Ja prkl se oli siellä! Puistossa raikasi allekirjoittaneen huutamana "Mä en opi IKINÄ! Katso hyvä ihminen KERRALLA KUNNOLLA!!" Ai että kiukutti.

Ei se mitään, lapset autoon, aspiriinia naamaan ja retki jatkuu. Vanhimmainen huijataan aina mukaan kätköilemään sanomalla, että nyt mennään retkelle. Oli sitten viisas tyttö eräänä päivänä pakannut reppunsa leluilla, pistänyt sydvestin päähän ja ilmoittanut lähtevänsä retkelle tätille. Ehkä siitä kuitenkin vielä saadaan kelpo kätköilijä?

No niin, back to the trails. Kolmas kätkö oli Pryki&Pränni. Tämä oli sen verran mukava kätkö, että alkoi päänsärkykin pikku hiljaa helpottamaan. Pääsin esittelemään Nuunalle miten jästejä voi hämäillä venyttelyliikkein. Farkut jalassahan ne useimmat lenkkeilijät venyttelee? Kiva kätkö kumminkin. Vanhimmainen lapsosista pääsi kiipeilemään puuhun, mikä oli varmasti päivän kohokohta.

Neljäs kätkö oli hauska, Kadonneita Rautatieasemia - Kalaranta. Tutussa paikassa, joten oli aavistus mistä kannattaisi etsiä. Katsahdin autosta, että tuolla se varmaan on. Ei kuitenkaan näkynyt siinä, joten tarkastettiin lähimaastosta kaikki samanmoiset paikat. Ja kun ei niistäkään löytynyt, niin palasin katsomaan ensimmäisestä paikasta. Ja prkl, siellähän se oli. Voisiko joku ystävällisesti kertoa mulle, mistä se johtuu, että minä e n o p i !? Ja olisikohan siihen kenties jotain lääkitystä? Kätkö oli kuitenkin tosi hauska, pienin mitä olen nähnyt ja tuosta pienemmäksi ei varmaan enää pääse?

Viides kätkö oli jälleennäkeminen Hakametsän Hiidenkirnun kanssa. Sanoin Nuunalle, etten kerro mitään ajatuksiani kätköstä, jotten turhaan johda meitä taas harhaan. Nuuna sai tuorein silmin katsella karttaa ja ympäristöä ja käveli suoraan kirnulle. Miksi toiset osaa lukea karttaa ja toiset ei? No, itseäni lohduuttakseni kerrottakoon, että hankin tällä välin paremman kartan, josta näkyi kuntopolku jonka varrella kätkö on. Itse kätkön sainkin sitten löytää ihan itse, heti kun Nuuna oli noussut pois istumasta sen päältä :D

Jäi kyllä sen verran kaivelemaan se EKA-96, että täytyy varmaan palata pian kätköpaikalle. Sillä välin, laitan teille kohta kuvia nähtäväksi lähipäivien reissuilta.

Kätköily on tarttuvaa

Huh huh, mikä viikko on ollut tähän asti. On tullut kätköiltyä niin paljon, ettei ole ehtinyt blogia kirjoittamaan. Nyt tulee siis pitkä raportti :D

Eli. Kätköilystä kun ollaan puhuttu kaveripiirissä niin eihän se ollut kuin ajan kysymys, koska sieltä seuraava hurahtaa. Ilmenikin sitten melko nopeasti, että tämä on sukuvika, joten nyt entinen Jästi-Sisko on liittynyt kätköilijöiden maailmaan nimellä Nuuna. Seuraavassa ensimmäinnen kätköretki Nuunan kanssa, suuntana tällä kertaa Nousiainen.

Ensimmäinen kätkö retkellä ja samalla siis Nuunan ensimmäinen kätkö oli Medieval Finland 5 - Repolan risti. Melkoinen Drive In -kätkö, vaikka tuskin siihen paikkaan olisi päässyt ilman maasturia ajamaan... Hullu tuo Nuuna. Hilpastiin katsomaan ristiä ja lukaistiin ristin tarina. Sitten syöksyminen etsimään ja kohta Nuuna jo vislailee, että "Löytyi!". Hankalampi juttu oli saada kätkö käsiinsä, vähän naarmua siinä tuli otettua. Mutta kiva kätkö oli.

Toinen kätkö oli 0km: Nousiainen. Ja olipas muuten hauskalla paikalla. Nuunaa hävetti ja nauratti. Myönnettäköön nyt, että kävi kyllä itselläkin mielessä, että mitäköhän ne ulkopuoliset ihmiset ajattelee, kun keskellä kirkasta päivää 2 aikuista ihmistä hiippaillee risteyksessä vyötäröään myöten heinissä ja nokkosissa, vislailee, hymyilee ja katselee kengän kärkiään. No ei se mitään, harrastus on sen arvoinen. Kätkö löytyi nopeasti, melkoisen perus kätkö.

Kolmas kätkö taisi sitten olla Emovaha, melkoisen suuri kiven lohkare tien vieressä. Helpoin löytämäni kätkö. Paikka jotenkin niin tunki silmään vaikkei itse kätköä näkynytkään. Kivaa kun joskus on helppoa, mutta olisi tylsää jos kaikki olisi näin helppoja. Mutta hieno paikka ja pysähtymisen arvoinen.

Neljäs kätkö oli Medieval Finland 4 - Nousiaisten kirkko. Nuunan lapsoset olivat hereillä, joten nuorimmainen rintareppuun ja vanhimmainen jalkasilleen mukaan. Oli muuten todella vaarallinen paikka tuollaiselle reilulle 2 vuotiaalle. Ensimmäiseksi se karkasi hautausmaalle, katosi tädiltä (äitinsä luo onneksi) ja sen jälkeen paineli sillalle täyttä juoksua. Ja se silta ei ollut mikään ihan matala ja kaiteiden välistä olisi mahtunut vaikka 5 sen ikäistä lasta yhtä aikaa. Olkaatten siis lasten kanssa tarkkana täällä.

Mutta se itse kätkö! Oi mikä ihanuus. Tykkäsin kovasti, kun piti vähän askarrella paskarrella, että pääsi oletettuun kätköpaikkaan. Onneksi se sitten myös oli siellä :D Ja ne maisemat! Ne oli oikeesti aivan upeat. Hämmästyttäviä paikkoja sitä Suomesta löytyy ja vielä näin läheltä! Ilman tätä harrastusta olisi tämäkin jäänyt näkemättä. Ellei sitten joku ystävällinen ystävä menisi joskus naimisiin vaikka täällä. Kun nyt edes joku ystävistä edes joskus menisi edes jossain naimisiin... ;)

Ja sitten vielä se viides kätkö oli nimeltään Kokkovuori. Nimensä mukaisesti kätkö oli vuorella. Ja jestas mitkä maisemat! Upeat! Olin ihan häkeltynyt. Nousiainen taitaa olla paljon mukavampi paikka kuin mitä olen kuvitellut. Ja rakastan tätä harrastusta, kun se vie tällaisiin paikkoihin! Niin ja se kätkö, löytyi melko helposti vihjeen avulla.

Palaan kätkökertomuksiin huomenna, ettei tulee lukijalle makeaa mahan täydeltä ;)

Uudenkaupungin valloitus

Tittidii!

Tänään oli kiva päivä ja se sen kuin parani, kun pääsi vielä kätköilemään. Valkattiin viisi kätköä Ukista ja eikun menoksi.

Ensimmäinen oli Uudenkaupungin Raatihuone. Outila oli onneksi lukenut logit etukäteen, joten tiedettiin, että koordinaatit heittää. Kyseessä oli micro, joten oli melkoisen oleellinen tieto. Hetki pyörittiin ympäri ja sitten löydettiin. Hyvä me!

Toinen kätkö oli Pakkahuoneen vierasvenesatama. Jästejä oli paikalla, joten jouduttiin postailemaan hetkonen ennen kuin päästiin itse asiaan. Vihje oli niin selvä, että kauaa ei tarvinnut etsiä. Outila pisti kätensä suoraan kätköön. Tämä olikin hienosti tehty kätkö. Lisää tällaisia!

Kolmas kätkö oli Myllymäki Uusikaupunki. Olin käynyt Myllymäellä aikaisemminkin ja todennut jo silloin, että se on tosi hieno puisto. Niin se oli nytkin. Kun tunsi paikat entuudestaan oli helppo kävellä suoraan kätkölle. Hiukan kun käytti maalaisjärkeä, niin kätkö oli kädessä alta aikayksikön. Varsin simppeli kätkö.

Neljäs kätkö oli Vanha veturitalli aka Railway station of Uusikaupunki. Tämä oli sellainen paikka, mihin ei olisi ikinä tullut mentyä ilman tätä harrastusta. Varsin kiva kätkö siinä mielessä, että siellä sai rauhassa touhuta. Paikalla käytyä keskustelua:

Outila: Mikähän tuo laite on?
Tilkkuliini: En tiedä, mutta näyttää hyvältä
kätköpaikalta.
Outila: Ok, pidä sä näitä kamoja, mä katon.

Ja näin kätkö oli Outilan kädessä alta minuutin. On se etevä. Varsinkin näiden microjen kanssa.

Viides ja viimeinen kätkö oli metsässä, Laskettelurinne Uusikaupunki. Koska neljä ensimmäistä kätköä oli löytynyt niin hyvin, päätimme uhmata kohtaloamme ja suunnistaa vielä etsimään tätä metsäkätköä. Tunnetusti metsillä on tapana vähän laittaa hanttiin meille.

Mutta ei se niin vaan onnistu! Outila ohjasi meidät oikeille mestoille ja sitten aloitettiin pyöriminen. Pyörittiin ja katsottiin potentiaalisiin paikkoihin. Sitten vaivuttiin epäuskoon ja katsottiin uudestaan. Oltiin jo aivan vakuuttuneita, että kätkön täytyy olla yhdessä paikassa, mistä jo kerran katsottiin. Ja niin se olikin! Milloin me oikein opitaan?!

Tämä on käsky: "Katso AINA kunnolla heti ENSIMMÄISELLÄ kerralla." Niin ei tarvii taas ihmetellä ja pyöriä siellä mettässä. Tosin, metsät on kyllä kivoja :D

Ai niin. Tuli muuten uus ennätys. Ensinnäkin viisi kätköä kerralla ja vielä yhden tunnin aikana. Hyvä me!

Retkellä

Tänään oli hieman erilainen kätköilypäivä. Lähdin siskon lasten (2v ja 6kk) kanssa retkelle Uuteenkaupunkiin. Hain valmiiksi 4 kätköstä tiedot ja ajattelin, että käydään vilkaisemassa niitä kaikkia. Juu no ei se sitten ihan niin mennytkään...

Ensimmäinen kätkö, jolle piipahdettiin oli Näkymä Lautvedelle. Nuorimmainen rintareppuun ja vanhemmalle kumpparit jalkaan ja eikun menoksi. Hilpastiin metsään ja etsiskeltiin varmaan puoli tuntia ennen kuin löydettiin kallion huipulle. Ei ole mikään maailman helpoin juttu edetä liukkailla kalliolla metsässä, kun vanhempi etsii "maajoja!" ja "sieniä!" eikä suinkaan keskity eteenpäin menemiseen.

No huippu tosiaan lopulta löytyi ja aloin sieltä käsin hahmottamaan kätkön sijaintia. Oikeastaan tehtiin täysi ympyrä huipun ympärillä noin 30 metrin säteellä eikä mitään löytynyt. Vanhimmainen vain huutaa metsässä, kun ei ollenkaan ymmärrä mitä täti touhuaa ja nuorimmainen ei ollut ollenkaan tyytyväinen, kun täti oli koko ajan ihan nurin perin, kun se konttaili potenttiaalisia kätköjä läpi.

Lopulta metsässä huusi sekä nuorin, vanhin että täti ja oli aika lähteä pois. Ja kas, siinä pois lähtiessä vilkaisin vielä sivulle ja näin juuri kätkökuvauksen näköisen paikan. Ja siellä se kätkö oli! Voi sitä ilon päivää. Lapsetkin hetkeksi hiljenivät, kun oli niin hassua, että metsästä löytyi laatikko, jossa oli tavaraa. Eipä muuta kuin nimet paperiin ja tavarat vaihtoon.

Tämän jälkeen huuto sen kuin yltyi ja lopulta huomasin, että olemme eksyksissä. Ovat varmaan viereisillä loma-asunnoillaan ihmetelleet, että mitä minä niitä lapsia siellä metsässä oikein kidutan. Pienellä mietinnällä ja maalaisjärjellä sieltä metsästä sitten päästiin pois ja löydettiin vielä autokin. Melkoinen retki.

En suostunut lannistumaan vielä lasten kiukuttelulle vaan ajettiin Hesen pihaan ja käytiin tankkaamassa nälkäiset vatsamme. Nuorimmainen onneksi nukahti, niin oli yksi huutava yksilö vähemmän.

Päätin, että käymme katsomassa vielä yhden kätkön, Hakametsän Hiidenkirnun. Vanhimmainen oli tällä kertaa paljon iloisemmalla tuulella ja mentiin metsässä pitkin poikin. Vähän se tädin perään välillä huuteli, kun täti meni niin kovaa vauhtia.

Mutta voitteko kuvitella? Minä en löytänyt edes sitä Hiidenkirnua! Jestas, että kiukutti. Mikä se sellainen nähtävyys on, jota ei edes löydä!? Piru sentään. Mä tahdon sen gepsin!

Palaan vielä astialle ja silloin kukistan sen typerän Hiidenkirnun! Prkl.

Microt on ihan parhaita!

Sunnuntaipäivän extemporee kätköily. Lähdettiin vuokraamaan leffaa ja päätettiin matkalla katsahtaa Raision tehtaiden viereinen Jauhopukki-kätkö. Kartasta katsahdin, että paikka on niin tuttu, että eiköhän se sieltä löydy ilman kummempia karttoja tahi muita apuvälineitä.

Ryykästiin paikalle ja käveltiin suoraan kätkölle. Kätkön saaminen omiin käsiin olikin sitten hankalampi juttu. Tykkäsin kovasti tästä kätköstä, koska sen eteen oli nähty vaivaa. Kätkö olisi ollut varsin tylsä, jos sen olisi saanut käsiinsä niin vain.

No, vähän varpistelua, hyppimistä, pomppimista ja kurottelua sekä jokunen apuväline, niin kyllä se kätkö sieltä käsiin saatiin. Sen takaisin saaminen ei sitten ollutkaan enää niin "helppoa" :D

Lisää näitä!

Ulkomailla!

No ei nyt ihan kuitenkaan... Mutta läheltä olisi kyllä päässyt ulkomaille.

Kaveri lähti juoksemaan Helsinki City Marathonin ja lähdettiin mukaan kannustamaan. Päätettiin käydä kätköilemässä siinä välissä. Outilalla oli yksi TB, joka halusi ulkomaille, joten Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyys oli TB:n pudotukselle oikein oiva mesta. Suunnistettiin siis kohti Helsinki International Airport (HEL) Hotel -kätköä ja alkoi tapahtua kaikkea kummaa!

Kun ottaa huomioon, kuinka surkeita me olemme löytämään kätköjä niin odotukset eivät olleet kovin korkealla tämänkään kätkön suhteen. Mutta ei se mitään, me pidämme muutenkin typeristä ideoista :D

Käppäiltiin Stadikalta Rautatieasemalle ja napattiin bussi kohti lentoasemaa. Jostain täysin käsittämättömästä syystä (tuuria) osasimme jäädä oikeassa kohtaa pois. Vielä käsittämättömämmästä syystä osasimme lukea karttaa oikein ja lähdimme kävelemään oikeaan suuntaan. Pysähdyimme juuri kätköpaikan kohdalla ja kätkö oli käsissämme alta 5 minuutin! Oikeesti! Outila pisti TB:n lodjuun jatkamaan Euroopan kiertuettaan.

Kummuuksia sattui vielä lisää. Jatkoimme matkaa eteenpäin ja näimme bussipysäkin. Päätimme kokeilla onneamme, josko siitä vaikka pääsisi takaisin Rautatieasemalle. Ja kas! Sieltä tulee sama bussikuski bussinsa kanssa, joka oli meidät paikalle tuonutkin! Me oltiin aivan supernopeita, bussi oli vain käynyt kääntymässä lentokentällä. Tämä oli oikeasti tyylikkäimmin suoritettu kätkön etsiminen ikinä. Tähän koko seikkailuun kului aikaa vain tunti ja vartti! En käsitä vieläkään, miten me siihen oikein pystyttiin. Iso kiitos kuuluu kyllä bussikuskille, joka ajoi kovempaa kuin kukaan ikinä.

Ja se kaveri maratooneineen. Pääsi maaliin ajassa (n.) 5 tuntia. Onnea Pillelle!

Lasten iloksi

Tänään oli vuorossa Lasten iloksi -geokätkösarja. Outila oli valkannut sarjasta 3 kätköä, joita lähdimme urheasti etsimään. Mukaan otimme tällä kertaa myös yhden Jästin.

Ensimmäiselle kätkölle painelimme reippain mielin ja täysin väärään suuntaan. Sehän meillä on ihan yleisestikin tapana. Jästin pirulainen suunnisti oikeaan suuntaan, jonne mekin jouduimme kotvasen kuluttua perässä menemään. Ikävä kyllä, kätköä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Tällä kertaa meillä oli siis gepsi mukana, koska Jästiltä löytyi sellainen puhelimesta. Pelipaikalta löytyi kuitenkin tyhjä rasia, joten epäilemme, että Pahat Jästit ovat käyneet tuhoamassa kätkön. Meidän etsinöissähän ei tunnetusti ole mitään vikaa :D

Toiselle kätkölle lähdimme yhtä luottavaisin mielin. Outilan kanssa paineltiin metsään suoriksi, tällä kertaa Varppeen seudulle. Kätkö löytyi oletetusta paikasta tällä kertaa oikeasti alta minuutin. Minä pidän tällaisista kätköistä! Jästi tuli hetken aikaa perästä ja annoimme hänen vielä etsiä kätkön gepsin avulla. No eihän siitä mitään tullut, metsässä tarkkuus oli 9 metriä eikä ensimmäinen itse löydetty kätkö vielä tärpännyt. Oikeaan suuntaan kun vinkkasi, niin kyllä se sieltä lopulta löytyi Jästinkin käsiin.

Kolmas kätkö oli lapsuuden kodin naapurissa Kaurin puiston lähellä. Aivan loistava kätkö! Tämä oli ensimmäinen micro mitä haimme. Jätin Outilan ja Jästin hakemaan kätköä ja kävin itse parkkeeraamassa auton. Kaverukset etsivät toiselta puolelta tietä, mutta karttakuvaus näytti keskelle tietä, joten ehdotin tarkistamaan myös toisen puolen tiestä. Ja sieltä Outila sen löysi! Aivan suorastaan fantsu kätkö :D Lisää tällaisia, tähän oli nähty jo vähän vaivaakin.

Taitaapa olla siis 10 kätköä plakkarissa :D

8. kätkö

Huhheijaa. Palailtiin juuri kätköltä. Olipa taas seikkailu. Linnankosken henkinen perintö oli tällä kertaa vuorossa. Ja se löytyi!

Mutta ei se vieläkää helppoa ollut. Tällä kertaa ongelmaksi muodostui kätköpaikan löytäminen. Sankarikaksikosta kumpikaan ei osaa oikein lukea karttaa. Oltiin niin väärällä tiellä kuin olla ja voi. Tunnin verran meni ennen kuin osattiin paikallistaa itsemme oikeaan kohtaan kartalla. Sen jälkeen kätkön etsiminen olikin helppoa. Sopivan helppo kätkö ja sen lähistöllä oli ihana merenranta, olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan.

Retkellä kuultua:

T: Katso missä siinä kartassa näkyy sähkölinja.
O: Ei täällä näy sellasia.
T: Ai ei vaikka se on tossa suoraan edessä?
O: Ei, sitä ei varmaan oo piirretty tähän karttaan.

... Mitä tästä opimme? Ensi kerralla kannattaa ehkä pitää todennäköisempänä sitä, että kartta on oikeassa ja me väärässä.

Löytyyhän niitä!

Kun vaan etsii oikeista paikoista! :D

Tänään oltiin sitten Kustavin suunnalla retkeilemässä. Katsottiin kotona viisi kätköä valmiiksi ja eikun matkaan. Ensin piti toki käydä ostamassa eväät: suklaata, salmiakkia, keksejä, limsaa ja energiajuomaa. Avot!

Ensimmäinen kätkö oli Boris ja Maris Vuosnaisissa. Ihana meri-ilma puhalsi suoraan kasvoihin ja kätkö oli helposti löydettävissä. Mikäs sen parempaa? No tietenkin se, että paikan päältä sai vielä suht edullisesti pöperöä nälkäiseen vatsaan! (Ei, niistä eväistä ei mennyt nälkä.)

Toisen kätkön piti olla Welcome to Kaurissalo, mutta unohdimme mennä sinne! Kyllä, me todella unohdimme, että olemme menossa kätköilemään. Kartturi, joka toimi samalla kuskina (hassua, eikö vain?), sanoi vielä Pleikilän risteyksen kohdalla "Eikös tuollakin ole joku kätkö?" ja jatkoi iloisesti matkaa risteyksen ohi. Minä onneton menin siihen vielä tokaisemaan "Emmä vaan tiiä". Jep, siihen on syy, miksi me emme niitä kätköjä oikein löydä..

No, ei hätä mitään. Mentiin Kustavin Savipajaan munkkikahville. Rakas kätköilijäystäväni oli aivan hämillään, kun sanoin, että mennäänkö ensin katsomaan se kätkö vai ne munkit. "Ai onko täälläkin kätkö?" -tyylinen vastaus sai minutkin hieman hämilleen. Asiaa kun selviteltiin, niin kävi ilmi, että olen sanonut letterboxin olevan sellainen partiolaisten oma juttu. Taisin unohtaa mainita, että kyllä siinä on ihan tavallinen kätkö samassa.

No, naposteltiin munkit (minun oli raaka!) ja lähdettiin etsimään. Käytiin rupattelemassa ensin Hopeapajan sepän kanssa, joka oli kutomassa! Villalankaa! Seppä... No, enikeis. Paineltiin pajasta pihalle suoraan kivikoille. Ensin oli tehtävä pakollinen pyöriminen ympäriinsä ennen kuin kätkö löytyi. Siinä sitten tuli jo seppäkin hetkeksi ihmettelemään, mutta jatkoi kohta matkaansa. Varsin kiva kätkö (varsinkin, kun se kerran löytyi).

Kolmas (yhdessä harkittu) kätkö oli sitten Jeremian luolat. Menen näköjään täysin epäloogisessa järjestyksessä, mutta ei se haittaa. Minua ainakaan! Aivan valloittavan ihana paikka, johon saimme kulumaan tunnin verran aikaa. Mutta kätköä ei löytynyt. Jäi harmittamaan aika vietävästi, kiipeiltiin jo ihan henkemme kaupalla siellä kalliolla. Mutta ei se mitään, sen verran kiva paikka, että menen sinne mielellään vielä uudestaan.

Neljäs kätkö oli Lokalahden kirkko, jossa kävimme jo kerran aiemmin katsomassa. Nyt kävi parempi tuuri ja kaveri löysi lopulta kätkön. Olimme jo ensimmäisellä yrittämällä katsoneet sieltä, mutta taisimme hieman hutiloida.

Viides ja retken viimeinen kätkö oli Liisankivi. Jotenkin mielenkiintoinen tarina siinäkin paikassa. Kyllä historia on kummallista. Tämänkin kätkön kaveri löysi ennen kuin ehdin tupakkaa polttaa loppuun. Suorastaan rentouttava kätkö keskellä ei mitään, mutta penkit ja kaikki.

Tahdon löytää lisää!

Kuvaa

Onpi ollut niin kiire, että ei ole ehtinyt kätköilemään. Ei sillä, että vaikka olisi ehtinyt, niin ei niitä kätköjä varmaan silti olisi löytynyt :D Hah! Sen verran aloittelijoita tässä vielä ollaan. No, enikeis. Tässä nyt olis kuvaa tolta viimiseltä kätköreissulta.

Ja sitten vielä toinen, jossa näkyy iloinen kätköilijäkin.