Kuvia Road Tripin varrelta

Arvatkaapa mikä kätköistä on kuvassa?

Repoveden Kansallispuiston riippusilta. Kätkö on aivan tämän läheisyydessä.

Ärsyttävä Porvon rautatieasemakätkö.

Eksyilemistä Ristiinassa

En tiedä mistä mahtoi johtua, mutta Ristiinan kaksi kätköä olivat jostain syystä tavattoman hankalia. Pääsin liikkeelle valoisaan aikaan, mutta kuinkas sitten kävikään.

Dendrocopos geocacher

Tämä vaikutti etukäteen hauskalta paikalta, mutta olin lukenut loggauksista, että gepsi heitättää paikan päällä rajustikin. Valmistauduin henkisesti taisteluun. Jonkin tovin haahuilin metsässä eessuntaas odotellen gepsin rauhoittumista, kunnes rakas äitini soitti. Liirum laarum ja diipa daipa ja ole sitten varovainen ja yksinkö sinä siellä metsässä ja kauanko vielä olet ja nythän on jo pimeä ja aitko vielä hakea muita kätköjä? No niin on ja aion hakea, jos nyt ensin pääsisin hakemaan tätä ensimmäistäkin!! Prkl! Tiuskaisustani kiukustunut äiti ymmärsi lopettaa puhelun ja pääsin etsimään kätköä pimeässä. Kolmisen varttia siinä vierähti ja olin jo oikeastaan luovuttanut, kun kätkö vihdoin ja viimein osui taskulampun valokeilaan. Voi sitä iloa ja riemua! Penteleen hankala kätkö. Oikein hyvä.

Brahen polku

Kun edellinen kätkö kerran sujui niin hyvin, päätin vielä pimeydestä ja äidistä huolimatta painella syvemmälle metsään hakemaan toisen Ristiinan kätköistä. Kerrankin olin itsevarmalla päällä ja päätin, että kätkö löytyy, oli mikä oli. Pimeässä näkyvyys oli vähän niin ja näin, joten melkoisesti sai arvailla missä kohtaa on ja mikä pömpeli on mikäkin kartassa. Muistin hämärästi kätkökuvauksesta jonkin sanan ja suunnistin sen perusteella oikean pömpelin luo vaikka gepsi olisi halunnut toisaalle. Hetken aikaa mietiskelin kätkön mahdollista sijaintia, kunnes tulin tulokseen, että nyt pitää ryömiä. Sammaloitunut maa oli mukavan märkä ja p*skainen sateen jäljiltä. Tungin itseni tarpeellisen syvälle ja olin naarmuttaa käteni, naamani sekä selkäni nauloihin. Sain lopulta kätkön ongittua käsiini ehjin nahoin. Alkoi suorastaan itkettää, kun hokasin, että täytyyhän se takaisinkin laittaa.

Kiitin onneani, etten ollut valinnut päivälle enempää kätköjä. Suunnistin seuraavaksi kohti kauppaa ja kiitin onneani uudestaan, etten ollut paikallista väkeä. Olin varpaista otsatukkaan yltä päältä p*skassa! Palkitsin itseni oluella ja kassa näytti harkitsevan kahdesti, pitäisikö minulle myydä vai ei. Tuli kaiketi siihen tulokseen, että minä todella tarvitsen sitä.

Mars Ristiinaan!

No niin, terve taas rakkaat kuulijani. Porvoosta matka jatkui siis kohti Mikkeliä, vaan ei kuitenkaan ihan Mikkeliin asti. Matkalla pysähdyin ainakin miljoona kertaa, kun keksin aina uusia kivoja paikkoja, missä vielä voisi käydä.

Arboretum Mustila

Ensimmäinen pysäkki oli Elinmäellä kätköllä Arboretum Mustila. Mielessä painoi vielä hieman eiliset Porvoon epäonnistumiset, mutta tämä kätkö todella korjasi tilanteen. Tom Tom alias Wot Wot yritti ensin ohjastaa minut pellolle, mutta pienen rupattelutuokion jälkeen olimme samaa mieltä, että kannattaa kuitenkin mennä tietä pitkin.

Kurvasin Arboretumin pihalle ja autiota näytti olevan. Yksinäinen traktori (ei, kyllä siellä oli kuskikin) pörräsi ympäristössä, mutta se ei menoa haitannut. Käynnistin gepsin autossa ja etäisyys näytti 0 metriä. Epäilin kuitenkin, että minun autossani se tuskin on, joten jalkauduin ulos ja kävelin suoraan kätkölle. Hauska paikka ja kivasti löytyi. Palautti uskoni harrastukseen.

0 km: Elimäki

Seuraavaksi hurautin geoautoni Elinmäen nollapisteelle. Nämä kaksi kätköä ovat itse asiassa kyllä kävelyetäisyydellä, mutta matkathan kuljetaan autolla, jos matka on pidempi kuin auto. Vai miten se nyt oli?

Oli miten oli, tämä vaatikin jo pikkiriikkisen urheilusuorituksen. Ylös kätkölle pääsi vielä joten kuten, kun pysyi oikein tanassa etukenossa. Kätkö löytyi helposti ja nimi oli nopeasti logattu vihkoon, kunhan kynä ensin löytyi. Kätköltä alas päin tuleminen olikin sitten hankalampaa ja tahdostani riippumatta, vartaloni toteutti sen hyvin pikaisesti. Persliukua alas, katse vasempaan, katse oikeaan, kukaan ei nähnyt, huh. Kävelytiellä vastaan tullut herra saattoi kyllä hivenen ihmetellä paskaista olemustani.

0 km: Valkeala

Nollapisteeltä toiselle. Pysähdyin välillä muistaakseni Kouvolan Mäkkäriin käyttämään wlania ja täyttämään nälkäisen kätköilijän vatsan. Katsoin samalla innostuksissani yhden lisäkätkön matkan varrelle. Siitä lisää myöhemmin.

Valkealan nollapiste oli jokseenkin haastava. Luultavasti johtui vain ja ainoastaan gepsin pitelijästä. Suunnistin itseni sinne, tänne ja tuonne ja päädyin keskelle suota. Meni tovi ennen kuin sieltä pääsi pois. Otin uuden lähestymisyrityksen ja valitsin reitiksi tiheimmän ryteikön, mitä paikalta löysin. Väärin meni sekin. Kolmannella kertaa päätin kiertää kätkölle pidempää reittiä ja se osoittautui oikeaksi valinnaksi. Tupsahdin nollakohtaan tuosta noin vain, ja jäljet paljastivat kätkön sijainnin hetkessä. Vihellellen poistuin paikalta.

Lapinsalmi - Repovesi

Extrakätkö, jonka bongasin Kouvolan Mäkkärissä oli Lapinsalmella Repoveden kansallispuiston riippusillan kätkö. Ehkä retken hienoin maisema. Polku ympäröi valtavan kaunista järveä, joka suorastaan houkutteli hyppäämään uimaan. Päädyin kuitenkin kastelemaan itseni vain pienessä tihkusateessa. Riippusilta oli varsin vaikuttavan näköinen. Jopa sen verran vaikuttavan, että itse en kokenut tarpeelliseksi kävellä sitä pitkin kahta metriä pidempään :D

Kätkö oli onneksi samalla puolella siltaa kuin minäkin. Riippusillan ihailun jälkeen lähdin menemään, mihin gepsi käski. Hetken aikaa taisin olla väärällä tasolla, kunnes bongasin edellisen kätköilijän persliukujäljet sammalikosta. Päästyäni oikealle tasolle, kätkö suorastaan hyppäsi silmiini. Joku edellisistä kätköilijöistä oli jättänyt 10 euroa purkkiin. Merkillistä. Jätin setelin oman onnensa nojaan, ja yritin peitellä kätkön hieman paremmin, siinä melko huonosti onnistuen.

Varmastikin Kajamonvuoren kätkön jälkeen, tai oikeastaan tasoissa, lempikätköni. Seuraavalla visiitillä voisi kiertää koko vaellusreitin. Ristiinan kätköistä luvassa kertomuksia seuraavalla kerralla. (En nimittäin malta olla palaamatta viikonlopun suunnittelun pariin. Lähdetään Outilan ja HupPuhin kanssa 25h-georetkelle Turun saaristoon!)

Hälsningar från Borgå

Päätin syysloman kunniaksi tehdä pienen Road Tripin Suomessa. Taka-ajatuksena oli etsiä kätköjä matkan varrelta. Ensimmäinen paikka oli Porvoo, jossa saman tien menetin hermoni.

Porvoo railway station - Lättähatulla pääsee

Ensimmäinen Porvoon kätköistä oli siis yllämainittu rautiasemakätkö. Paikka sinänsä oli hauska, mutta... Kulutin aikaani paikan päällä noin kolme varttia. Minuutin välein joku ihminen meni ohi ja tölläsi mitä teen. Kolmen vartin aikana tuli myös pimeä ja piti ottaa taskulamppu käyttöön. Taivaalta alkoi jo ripsottaa vettä, Tilkkuliinin hermot alkoivat mennä. Raivostuttava kätkö! Kurkin aivan varmasti joka ikisin kolon, mitä paikalla vain oli. Enkä silti löytänyt! Seuraavana aamuna kätkön omistaja oli käynyt tarkastamassa kätkön, ja kuulemma paikallaan se oli. Prkl!

Four Elements: Earth

Keräsin hermojeni rippeet ja lähdin kohti seuraavaa kätköä, joka sijaitsikin hautausmaalla. Kätkökuvauksessa sanotaan, että kätköä voi etsiä pimeälläkin, jopa ilman taskulamppua, mutta itse en ainakaan pärjännyt ilman taskaria. Olin aluksi väärällä puolella aitaa, kunnes järjen ääni käski siirtyä toiselle puolelle. Siltikin sain tovin etsiskellä. Minulla oli kätkö kerran jo kädessä, mutta en tunnistanut sitä. (Miksiköhän sitä rautitieaseman kätköä ei löytynyt? :P) Toisella kerralla katsoin kyseistä elementtiä tarkemmin ja löytyihän se! Huh huh. Erinomainen piilo, täytyy myöntää.

Viator Borgoensis

Kolmas Porvoon kätkö sijaitsi hienolla näköalapaikalla. Kai. Nyt oli niin pimeää, etten nähnyt nokkaani pidemmälle. Jonkin hulluuskohtauksen ansiosta päätin lähteä kiipeilemään, vaikka kallio oli märkä enkä todella nähnyt edes kättäni pidemmälle. Itse asiassa se oli melko hauskaa, vaikka useampaan kertaan olin tippua päistikkaa päälleni. Kesken etsintöjeni eräs ex soitti ja minun oli lopulta pakko luovuttaa etsiminen. (Tiedetään! Kätköt ensin, sitten vasta exät!) Tämäkin kätkö jäi siis odottamaan seuraavaa kertaa. En pimeässä erottanut edes vihjeen mukaisia elementtejä, joten saattoi olla ihan fiksu veto poistua paikalta yhtenä kappaleena.

Minulla oli varattuna vielä neljäskin kätkö Porvoossa, mutta päätin antaa asian olla. Ensi kerralla sitten, kun on joku kaverina.

Oi, voi, voi, voi! Kirjoittelin tuossa äsken pitkät tovit viimeisen kolmen päivän kätköilystä. Blogger ystävällisesti tuhosi kirjoitukseni, ennen kuin ehdin sitä julkaista. Lausuin muutaman kirosanan ja kirjoitin vihamielisen postauksen heti perään. Noh, siinä välissä netti olikin jo heittänyt minut pihalle! Minä niin pidän tietokoneista. Mutta ei puhuta nyt siitä, vaan KÄTKÖISTÄ! Kauhukseni huomasin, että on jäänyt kirjoittelematta lähiaikoina. Asiaan!

Helsinkiin mars!

Kerättiin porukka kasaan, eli minä ja HupPuh :D Aloitettiin kätköilyretki seikkailemalla ensin julkisilla kulkuneuvoilla edes takaisin, ennen kuin löytyi lähtöpiste.

Bridge of Sturenkatu

Ensimmäinen kätkö oli siis Bridge of Sturenkatu . HupPuh hyppäsi alas ja penkoi kaikki maailman pusikot, jotka olivat peittyneet lehtikasojen alle. Minä huutelin iloisena neuvoa ylhäältä ja lopulta piti valaa HupPuhiin hieman uskoa, että tarkastaisi yhden paikan vielä kerran. Ja sieltä se löytyi! Hyvä HupPuh! Hyvin pengottu :D

Työläisäiti

Seuraavaksi köpöteltiin kätkölle Työläisäiti. Melkoisen helppoja muuten nämä Helsingin kätköt. Tai siis niitä on helppo lähestyä. Tällä paikalla oli muuten paljon pikku koloja, mihin micro olisi voinut mahtua, mutta nokkelina löysimme oikean vikkelään. HupPuh ei ollut nähnyt vielä tällaista microa, opettavainen reissu siis.

QUEEN – geocaching tribute

Kolmas kätkö QUEEN - geocaching tribute oli vain vähän matkan päässä Työläisäidistä. Ihmeteltiin kotosalla, että mitä ne sellaiset vihjeen mukaiset jutut oikein ovat, mutta paikan päällä se sitten selvisi. Laitan myöhemmin kuvia niistä. Kätköpaikka oli melko selvä, mutta purkki ei millään ensin osunut silmään. HupPuh jäi ihmettelemään paikan päälle ja minä menin katsomaan toiselta puolen, jos kätkö näkyisi sinne. Ja näkyihän se! Sitten sellainen ”Oikeelle! Viel 10 senttii! Toiset 10 senttii! EI siihen suuntaan!”- keskustelu ja kätkö oli kohta kädessä. Hauska paikka.

Talvis

Tästä kätköstä HupPuh piti erityisen paljon :P Kyseessä siis Talvis, joka oli ensimmäinen neljän tähden terrain, jota haemme. Juuri kun saavuimme paikan päälle, selän takaa kuului ”Taidatte olla geokätköilijöitä!” Paikallinen kätköilijäseurue oli kävelyllä ja kouluttamassa uutta geokoiraa. Edellinen perheen koira oli menehtynyt surullisesti :( Tämä pentu oli oikein vilkas ja siitä tulee isona varmasti hieno Geokoira!

Ahdistelimme joukolla HupPuhia niin kauan, että hän suostui lähteä kipuamaan kätkölle. Kätkö onneksi näkyi maahan asti, niin ei tarvinnut summan mutikassa lähteä kiipeämään. Urheasti se sinne kiipesi ja puolivälissä kätköilijäseurue hihkui vieressä ”Ai niin! Siellä ei muuten ole kynää!”. Thänks. No, minä kohmelona yritin ensin heittää sellaisen ylös, mutta eihän siitä mitään tullut. Koiran omistaja onneksi tarjosi apuaan, ja kynä oli hetkessä oikeassa paikassa. Ai niin, seurueesta oli muutakin apua. Toisen herran kanssa ensin puntattiin HupPuh lähtöasemiin. Olisi voinut Tilkkuliini olla ihmeissään, jollei näitä apuvoimia olisi sattumalta saapunut paikalle.

Enikeis, hienosti se sinne kiipesi ja sai kynällä vielä logattuakin paperin. Minun osuuteni tällä kätköllä nyt oli vain johdattaa meidät oikealle paikalle. Ja kannustaa oikein kovasti! Helsinkiin voidaan mennä toistekin. Helppoa ja mukavaa tuo kätköily siellä. Ja kätköjä todella riittää pidemmäksi aikaa.

Mutta nyt minä olen Nokialla! Oikeesti! Saavuin lyhintä mahdollista reittiä, eli Porvoon ja Mikkelin kautta :P Älkää edes kysykö. Mutta siitä myöhemmin!

Geokätköahdistuksen helpotusta

Huhheijaa! En ole edellisen postauksen jälkeen EDELLEENKÄÄN päässyt etsimään naapurissa sijaitsevaa kätköä. No, niin siinä ymmärtääkseni käy, että mitä lähempänä kätkö on, sitä kauemmin se odottaa hakemistaan.

IKEA - Raisio

No tänään joka tapauksessa geokätköahdistus kasvoi niin suureksi, että oli pakko päästä etsimään. Outilan kanssa käytiin shoppailemassa IKEAssa, joten samalla hilpastiin etsimään kätköä IKEA - Raisio. Ensin piti tehdä hirmuinen koukkaus, että pääsi laillisin keinoin oikealle puolen tietä. Kotvasen aikaa sai tallustella, ennen kuin päästiin pelipaikalle. Noin 20 metrin päässä paikka alkoi jo olla aika ilmi selvä. Itse kätkön löytäminen olikin sitten jo astetta hankalampaa, niin hyvin oli saatu sopimaan ympäristöönsä. Outila tempaisi itsensä niin korkealla kuin suinkin pääsi, mutta ei ylettynyt lopulta vielä lähellekään kätköä. Kätkö siis löytyi, mutta ei me siitä käsiimme asti saatu. Jo toinen tällainen! Ärsyttävää.

Tired of shopping

Ei auta itkut markkinoilla. Hilpastiin samoin tein vielä toiselle kätkölle, joka oli Tired of shopping. Loggauksista päättelin etukäteen, että kätköä voi lähestyä kahta kautta: helppoa reittiä polkua pisin tai ryteikön läpi. Jep, ei tarvinne kertoa kumman me valitsimme. Shoppailukamat niskassa oli muutenkin täysi työ pysyä pystyssä. Ilta oli onneksi vasta hämärtymässä, joten näimme sentään mitä olimme tekemässä. Ihme kiepautuksen jälkeen pääsimme kuitenkin kätköpaikalle ja rupesimme tonkimaan. Parisen minuuttia siinä meni, kun kurkattiin ensin potentiaalisimmat paikat. Kätkö löytyi lopulta kolmannesta mahdollisesta paikasta. Peruskätkö sinänsä, mutta oli hauskaa pitkästä aikaa LÖYTÄÄ jotakin. Palasimme sitten takaisin "helpompaa" reittiä. Epäilen, että sekin oli vielä hivenen väärä, koska matkalle osui muutaman metrin leveä mutakaistale...

Onnettomuudekseni olen tainnut hävittää erään geokolikon. Olen kääntänyt koko kämpän ympäri, mutta sitä ei löydy mistään. Kohta tarvinnee ilmoittaa omistajalle suru-uutiset.

!!!

Ei voi olla totta! Naapuriin on julkaistu uusi kätkö 6. päivä eli viisi päivää sitten ja minä huomaan sen nyt!! **ttu mikä torspo! Nyt hakemaan se -->

Hirvesalo jatkuu..

Kappale halutuinta Suomea

Kaislikon suhinoista jatkoimme matkaa lähes Kakskerran puolelle kätkölle Kappale halutuinta Suomea. Jätimme auton sillan toiselle puolelle parkkiin ja köpöttelimme kauniissa syyssäässä kätkölle. Kätkö antoi hieman etsityttää itseään. Minäkin meinasin lentää persliukua mäkeä alas, kun keskittyminen välillä herpaantui. Tovin etsiskeltyämme HupPuh kuitenkin kaivoi pikkuruisen purnukan esiin.

Kaunista saaristomaisemaa kuvattuna kätkölle johtavalta sillalta.

Illoistenjärvi

Illoistenjärven kätkö tuotti meille selkeästi eniten päänvaivaa. Olimme mitä ilmeisemmin lukeneet kätkökuvauksen hieman huonosti, emmekä ottaneet huomioon suositeltua parkkipaikkaa. Kävimme kyllä paikalla, mutta totesimme parkkipaikan olevan yksityisalueella. Jälkikäteen on nyt helppo arvioida, että taisi se sittenkin olla ainakin sallitumpaa, kuin valitsemamme toinen parkkipaikka.

Kiersimme kätkölle siis Illoistentien kautta. Siellä ei ollut missään yksityisaluekylttejä, joten koimme olevamme vähintäänkin laillisilla asioilla. Pistimme auton parkkiin johonkin tienvierustaan ja jäimme suunnittelemaan, mistä kohtaa kätköä kannattaisi lähestyä. Paikalle marssi jonkin sortin maanomistaja ja pistimme HupPuhin kysymään häneltä neuvoa. Tilusten omistaja oli kuitenkin kaikkea muuta kuin iloinen läsnäolostamme ja oli varmasti jo soittamassa poliiseja, kunnes HupPuh sai hänet rauhoittumaan. Herra näytti olevan hivenen hiprakassa ja autosta häneltä löytyi haulikko. Ei järin turvallinen yhdistelmä. Hän oli lähdössä metsälle, mutta päättikin lähteä kanssamme kätkölle. Se saattoikin olla ihan hyvä idea näistä lähtökohdista. Mies tuntui tuntevan metsän kuin omat taskunsa, mutta kätkölle hän ei sentään osannut mennä. Outila johdatti meidät gepsillä oikealle paikalle ja kätkö oli onneksi hyppysissämme kotvasen kuluttua. En tiedä mitä olisi mahtanut tapahtua, jos emme olisi löytäneet kätköä. Todennäköisesti herra olisi soittanut poliisit. Selvisimme humalaisen herran saattamina vielä metsästä poiskin ja täytyy kyllä myöntää, että arvostus Hirvensaloa kohtaan hivenen laski. Herrashenkilön kommentti "Kaikkihan täällä on yksityisomistuksessa!!" ei kuulostanut varsinaisesti tervetulotoivotukselta. Jokamiehenoikeuksista miehellä ei ollut mitään kokemusta.

Emme viitsineet uhata henkeämme enää tämän enempää vaan lähdimme illan pimetessä täyttämään kurnivia vatsojamme. Hirvensaloon jäi kourallinen kätköjä vielä haettavaksi, mutta saavat varmasti odottaa tovin, ennen kuin aika kultaa muistot.

Turun Hirvensalo

Lauantaina pakattiin kimpsut ja kampsut, noudettiin uusi kätköilijä HupPuh ja käännettiin geoauton nokka kohti Hirvensaloa. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja luvassa oli kauniita näkymiä Hirvensalon kallioilta. No, ketään tuskinpa kauheasti yllättää, että reissu nyt ei mennyt ihan niin kuin ajattelimme.

Näe Turku! See Turku!

Olimme valkanneet kuusi kätköä, joista ensimmäiseksi suuntasimme kohti Näe Turku! See Turku! -kätköä. Kyseessä on siis Hirvensalon laskettelukeskus, joka parhaina päivinään veti varmasti paljonkin jengiä puoleensa. Itse muistan saaneni ensimmäisen kosketuksen lumilautailuun juuri täältä. Enkä siis tarkoita nyt mitään pikkupoikaa kalauttamassa lautaansa päähäni, vaan ihan oikeasti harrastuksen kokeilemista. Ei sillä, kyllä se lauta varmaan päähänkin kalahti... Takaisin asiaan. Huristelimme keskuksen parkkipaikalle enempiä miettimättä, kunnes hoksasimme, että mäessä ajellaan vielä mäkiautoilla. Emme arvanneet lähteä kiipustamaan keskeltä mäkeä, joten etsimme tovin oikeaa tietä, joka johdattaisi meidät mäen taaksen. Noin vartin kuluttua se löytyikin, kun seurueemme yhdisti kartturointitaitonsa. Auto parkkiin varmasti laittomaan paikkaan ja eikun kiipustamaan mäkeä ylös. Kätköpaikka oli helppo ja purkki olikin kädessämme parisen minuuttia myöhemmin. Maisemat olivat tällä kätköllä kyllä kauniit. Mielestään piti vain sulkea rautahirvitysten kolina selkänsä takana. No, jokainen arvioikoon itse.

Yllä siis rautahirvitys, joka jollain lailla liittyy hissien ylös- ja alasmenoon. Kyllä, tiedän tekniikasta todella paljon.

Ja tässä taasen sitä kauniimpaa maisemaa. Ei meinannut kuvista tulla oikein mitään, kun puoli Turkua oli ihan varjossa!

Kaislikossa suhisee 2

Suoritan tässä samalla jonkin näköistä tuotekehitystä blogini suhteen, älkää antako sen häiritä. No niin siis, toinen kätkö reissulla oli Kaislikossa suhisee 2. Kaislikossa suhisi kyllä joo, mutta ei se paljon auttanut. Kätkö sijaitsee Natura 2000-hankkeen alueella, joten liikkumista on rajoitettu tarkasti. Kätkö on oikeastaan keskellä kaislikkoa, mutta sinne pääsee pitkospuita pitkin. Kartasta katsottuna epäilimme ensin, että pitkospuiltakin pitää vielä poiketa mereen rämpimään, mutta kartassapa ei vain näy pientä tölliä, jota käytetään ilmeisesti linttujen tarkkailuun.

Etsimme jotakuinkin kaikki vihjeen mukaiset paikat 20 metrin säteeltä, jos nyt sanaa säde voi käyttää, kun kyseessä on suoraviivainen linja, eikä hyödyksi käytetään nimeksikään ulkonevaa kaarta. Mutta ei löytynyt! Harmittavainen juttu. Kotona luettiin loggauksia tarkemmin ja kävi ilmi, että paikka on jästitty melko useasti. En tiedä, oliko nyttenkin käynyt niin, mutta oli miten oli, niin me emme sitä löytäneet. Ihastuin (tietenkin!) paikkaan melkoisesti, joten yritämme myöhemmin uudelleen.

Lintujen kurkistelu luukku.

Okei, käsi ylös kaikki ne, joiden mielestä kuvien lisääminen tänne bloggeriin on perseestä? \o/ Mietin jo erillistä kuva-albumia, koska kuvia ei yksinkertaisesti saa tänne siten kuin ne haluaisi. Jep, jatkan reissusta myöhemmin!

Kuvia Maskusta

Tässä vielä kuvia viime reissulta Maskusta.

Rosariumin pihamaalta.

Tämän näköiseen paikkaan oli piilotettu Vanhan sähköaseman kätkö...

...mutta täältä me pimeässä etsimme :D

Muistutus Kajamonvuoren muinaismuistoalueesta.

Mieleenpainuvia maisemia Kajamonvuorelta.

Joutsenperhe uiskentelemassa.

The Vesitorni eli Maskun linnavuoren kätkö.