No niin, terve taas rakkaat kuulijani. Porvoosta matka jatkui siis kohti Mikkeliä, vaan ei kuitenkaan ihan Mikkeliin asti. Matkalla pysähdyin ainakin miljoona kertaa, kun keksin aina uusia kivoja paikkoja, missä vielä voisi käydä.
Arboretum Mustila
Ensimmäinen pysäkki oli Elinmäellä kätköllä Arboretum Mustila. Mielessä painoi vielä hieman eiliset Porvoon epäonnistumiset, mutta tämä kätkö todella korjasi tilanteen. Tom Tom alias Wot Wot yritti ensin ohjastaa minut pellolle, mutta pienen rupattelutuokion jälkeen olimme samaa mieltä, että kannattaa kuitenkin mennä tietä pitkin.
Kurvasin Arboretumin pihalle ja autiota näytti olevan. Yksinäinen traktori (ei, kyllä siellä oli kuskikin) pörräsi ympäristössä, mutta se ei menoa haitannut. Käynnistin gepsin autossa ja etäisyys näytti 0 metriä. Epäilin kuitenkin, että minun autossani se tuskin on, joten jalkauduin ulos ja kävelin suoraan kätkölle. Hauska paikka ja kivasti löytyi. Palautti uskoni harrastukseen.
0 km: Elimäki
Seuraavaksi hurautin geoautoni Elinmäen nollapisteelle. Nämä kaksi kätköä ovat itse asiassa kyllä kävelyetäisyydellä, mutta matkathan kuljetaan autolla, jos matka on pidempi kuin auto. Vai miten se nyt oli?
Oli miten oli, tämä vaatikin jo pikkiriikkisen urheilusuorituksen. Ylös kätkölle pääsi vielä joten kuten, kun pysyi oikein tanassa etukenossa. Kätkö löytyi helposti ja nimi oli nopeasti logattu vihkoon, kunhan kynä ensin löytyi. Kätköltä alas päin tuleminen olikin sitten hankalampaa ja tahdostani riippumatta, vartaloni toteutti sen hyvin pikaisesti. Persliukua alas, katse vasempaan, katse oikeaan, kukaan ei nähnyt, huh. Kävelytiellä vastaan tullut herra saattoi kyllä hivenen ihmetellä paskaista olemustani.
0 km: Valkeala
Nollapisteeltä toiselle. Pysähdyin välillä muistaakseni Kouvolan Mäkkäriin käyttämään wlania ja täyttämään nälkäisen kätköilijän vatsan. Katsoin samalla innostuksissani yhden lisäkätkön matkan varrelle. Siitä lisää myöhemmin.
Valkealan nollapiste oli jokseenkin haastava. Luultavasti johtui vain ja ainoastaan gepsin pitelijästä. Suunnistin itseni sinne, tänne ja tuonne ja päädyin keskelle suota. Meni tovi ennen kuin sieltä pääsi pois. Otin uuden lähestymisyrityksen ja valitsin reitiksi tiheimmän ryteikön, mitä paikalta löysin. Väärin meni sekin. Kolmannella kertaa päätin kiertää kätkölle pidempää reittiä ja se osoittautui oikeaksi valinnaksi. Tupsahdin nollakohtaan tuosta noin vain, ja jäljet paljastivat kätkön sijainnin hetkessä. Vihellellen poistuin paikalta.
Lapinsalmi - Repovesi
Extrakätkö, jonka bongasin Kouvolan Mäkkärissä oli Lapinsalmella Repoveden kansallispuiston riippusillan kätkö. Ehkä retken hienoin maisema. Polku ympäröi valtavan kaunista järveä, joka suorastaan houkutteli hyppäämään uimaan. Päädyin kuitenkin kastelemaan itseni vain pienessä tihkusateessa. Riippusilta oli varsin vaikuttavan näköinen. Jopa sen verran vaikuttavan, että itse en kokenut tarpeelliseksi kävellä sitä pitkin kahta metriä pidempään :D
Kätkö oli onneksi samalla puolella siltaa kuin minäkin. Riippusillan ihailun jälkeen lähdin menemään, mihin gepsi käski. Hetken aikaa taisin olla väärällä tasolla, kunnes bongasin edellisen kätköilijän persliukujäljet sammalikosta. Päästyäni oikealle tasolle, kätkö suorastaan hyppäsi silmiini. Joku edellisistä kätköilijöistä oli jättänyt 10 euroa purkkiin. Merkillistä. Jätin setelin oman onnensa nojaan, ja yritin peitellä kätkön hieman paremmin, siinä melko huonosti onnistuen.
Varmastikin Kajamonvuoren kätkön jälkeen, tai oikeastaan tasoissa, lempikätköni. Seuraavalla visiitillä voisi kiertää koko vaellusreitin. Ristiinan kätköistä luvassa kertomuksia seuraavalla kerralla. (En nimittäin malta olla palaamatta viikonlopun suunnittelun pariin. Lähdetään Outilan ja HupPuhin kanssa 25h-georetkelle Turun saaristoon!)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti