Eräänä kauniina lauantaiaamuna (klo 14) lähdimme kohti Pyhärantaa kera Outilan ja Avecin. Tavoitteenamme oli 10 toinen toistaan hienompaa kätköä ja retki sujui yllättäen melko hyvin.
Aloitimme kiertueemme muistaakseni kätköltä Kirkko ja Meri. Valloittavan kaunis paikka. Kätkö sijoittuu Pyhärannan kirkon ja meren rannan väliin. Ranta oli jopa niin tyyni ja kaunis, että maltoimme pysähtyä hetkeksi heittelemään leipäkiviä, ennen kuin etsimme kätkön. Tähän kätköön olikin kätköilijöiden iloksi nähty paljon vaivaa. Oikein positiivinen yllätys ja suosittelen kätköä lämpimästi muillekin.
Jatkoimme retkeämme kahdella eri kätkösarjalla Pyhärannan Rant'tie ja Santtion metsätie. Ensimmäiseksi mainittu oli oikein onnistunut sarja ja yksi kätköistä oli taitavasti naamioitukin. Toiseksi mainittu sarja taas oli mielestäni vähemmän onnistunut. Purkit olivat vähän kummallisissa paikoissa ja ideoihin ei oltu kauheasti panostettu. No, sai siinä kuitenkin etsimisen ja löytämisen riemua kokea, kun osa purkeista oli pirun hyvässä piilossa :) Kummankaan sarjan bonuskätköjä ei haettu, kun ei me niitä kuitenkaan koskaan löydetä.
Seuraavaksimme yritimme suihkasta kätkölle Pyhärannan Rant'tie 4 - Hantla (kappas, sarjaan kuului siis enemmänkin purkkeja :D), mutta ajoimme niin kovaa ohi, ettei ehditty kääntyä. Päätettiin siis siirtyä purkille Vihitynmaan rinki, mutta ajettiin taas vahingossa liian kovaa ohi. Noh, onneksemme seuraava kätkö oli päättyvän tien päässä, joten viimeinen kätkömme reissulla oli Rihtniemen lintutorni.
Tutustihan lintutornikätköt ovat olleet vihollisiamme ja niistä löytyy yleensä noin 10%, mutta tällä kertaa lykästi. Tarpeeksi helppo kätkö, että mekin löydettiin se :D Mutta tämä kätköpaikka oli kyllä kaikin puolin erikoisen hieno.
Sattui hassusti sillä tavalla, että Outilan ajaessa ja minun istuessani kartturin penkillä (Outilan piirtämä kartta kädessä) Avec oli nukahtanut takapenkille. Kun saavuimme kätköpaikan parkkipaikalle, Outila hihkasi "Tuolla on Viikkari!" (Viking Linen laiva). No siitä kiljahduksesta Avec sitten heräsi ja säikähti varmaan pahanpäiväisesti, kun näki Outilan ja minun kirmaavan kohti laivaa. Ehdin siinä matkalla huutaa, että "Se mikään Viikkari voi olla!" niin kuin ei se sitten ollutkaan. Mutta oli se kyllä ihan PIRUN iso Finnlinesin botski. Avec oli vieläkin aivan unenpöpperössä ja sai suustaan "Mihin asti te oikein ajoitte?" :D En osannut oikein vastata, kun en tiennyt paikasta kuin koordinaatit ja Outilan kartan osoittaman paikan.
No, asia kuitenkin selvisi, kun vilkaisimme selkämme taakse. "Sotilasalue! Pääsy kielletty! Murr!". Sellainen kyltti siellä oli, joten Avec päätteli meidän olevan Reilassa, missä sitten olimmekin. Mutta takaisin vielä tähän paikan mielenkiintoisuuteen. Oli ihan tavattoman jännää katsella sitä laivaa, kun siitä kuului valtava koneiden ääni ja toisaalta kuului meren laineiden liplatus. Laiva oli ympäristöön nähden aivan suunnattoman suuri ja näytti siltä, että se olisi kulkenut todella lähellä rantaa. Jotenkin tosi upea yhdistelmä. Tuijottelimme ja kuvailimme laivaa jonkin tovin, kunnes maltoimme lähteä etsimään kätkön, joka löytyikin sitten mukavasti, kunhan olin ohjastanut meidät paikalle piikkipuskien läpi. Polku löytyi sitten kätköltä poistuessa...
Sitten tulikin jo kiire pizzalle! Nyt olisi kasassa 371 kätköä. Saapas nähdä, tuleeko 400 täyteen vielä tänä vuonna :) Pistän ehkä joskus kuvan siitä botskista, jos saan kuvat purettua puhelimesta.
maanantai 30. elokuuta 2010
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Tilkkuliinin paluu
Voi hyvää päivää sentään. Kesä kului täysin vailla kätköilyä, kunnes keksin, että "Hei, olispa taas kiva etsiä pari purnukkaa!". No, eikun Outila autoon ja metsästämään.
Ensimmäinen keikaus sujui luvattoman hyvin ja olo oli kuin milläkin kaikkivaltiaalla. Outilan kanssa löydettiin Raisiosta kolme purkkia: Sika-Kyöstin viimeinen ehtoo, Raisio Kätkösarja 3: Somersoja ja Raisio Kätkösarja 2: Kerttula. Tuosta Sika-Kyöstistä muuten sen verran, että oli hassua törmätä hänen tarinaansa, kun koko yläasteen ajan kutsuimme erästä poikaa Sika-Kyöstiksi. Ihan vaan noin niinku kiusallamme. No, se siitä. Ensimmäinen reissu sujui niin hyvin, että päätin lähteä metsälle ihan keskenäni uudemman kerran.
Toiselle retkelleni varasin mukaan viiden kätkön tiedot ja aloitin retken kätköltä Puronvarsilehto. Olipa vain upea paikka! Suorastaan niin upea, että kyllä siellä kannattikin kuluttaa tunti. Vaihdoin jokin tovi sitten puhelinta semmoiseen malliin, ettei siinä pyöri enää Geocaching live. Tästä syystä olin siis metsässä taas isäni 10 vuotta vanhan Garminin kanssa. Ja voi miten hauskaa sillä oli! Se ohjasi minua ihan vissisti yhteen tiettyyn paikkaan, vaan minäpä olin ovelampi ja vilkaisin netistä spoilerin. Spoilerin perusteella tiesin, että gepsi yrittää jallittaa. Siirryin etsimään kätköä laajemmalta alueelta ja hypin ja pompin puron yli sinne ja tänne.
Aloin katsella ympäristöä sillä silmällä, että missä maa näyttäisi siltä kuin kätköilijät olisivat sitä tallanneet. En onnistunut paikallistamaan tällaista kohtaa ja kun gepsikin näytti jo 30 metriä päätin antaa purnukan olla. Lähdin tallustelemaan takaisin päin ja ajattelin, että jos en paremmin tietäisi, niin tuossa ihan kätköilijöiden kuluttaman näköinen paikka. Ja siinä samassa purkki osui silmääni! Ei kirjaimellisesti. Vilkaisin gepsiä ja voisin vannoa, että se hymyili leveästi ja sanoi:"Kusetinpas sua!". Pyöreä nolla näkyi näytössä. Siinä samassa näytössä, jossa vielä sekunti sitten oli näkynyt 30 metriä. Mokoma turhake!
No, onnistumisestani johtuen olin niin iloisella tuulella, että vaikka aikaa kuluikin jo tunnin verran, päätin hakea vielä toisen kätkön. Suuntasin autoni keulan kohti kätköä Raisio kätkösarja 2: Pirilä. Nimestään huolimatta asuinseutu on varsin rauhallista. En ole ennen käynyt siellä, mut trust me on this one. Jätin nimittäin autoni avaimet auton oveen koko etsiskelyni ajaksi, eikä edes navigaattori ollut kelvannut kenellekään. Ja aikaa tähän kätköön sitten tuhrautuikin.
(HUOM! Jatko sisältää spoilerin! Surkean sellaisen!)
Ah-niin-luotettavan gepsini ohjastamana painelin siis metsään. Ja voi nyt sanonko mikä! Tunnin pyörin ympyrää ja heitin volttia "nollapisteen" ympärillä paarmojen kannustusten koko ajan kasvaessa. Ei löydy, niin ei löydy! Mikä siinä on, että kun laitetaan purkki keskelle metsää, niin pistetään vinkiksi "ei kiven alla...". Great! No hel***ti ku auttaakin paljon! Ja mitä teihin muihin kätköilijöihin tulee, niin miksi te silti olitte kääntäneet kaikki kiven aluset mullin mallin? Hä?
Kätköllä käynyt kollegani on kirjoittanut logeihin, että läheisessä puussa roikkuu muovikassissa sherrypullo. Sen minä kyllä löysin ja voin muuten sanoa, että meinasi mennä suurimpaan kiukkuun kurkusta alas tuo litku. Jonkinlaisen kotikasvatuksen saaneena päätin kuitenkin estää itseäni. Hemmetti, että ärsyttää vieläkin. Ette olisikaan varmaan arvanneet :D
No, tätä se kätköily sitten kaiketi oli. Joskus onnistaa, joskus ei. Tämän kätkön jälkeen painelin autolle nappaamaan ne avaimet ovesta ja lähdin viemään loppuja kolmea kätköpaperia saunan sytykkeeksi.
Ehkä sitten Outilan kanssa taas onnistaa paremmin.
(P.S. Opiskelijatovereideni iloksi julkaisin tämän tekstin ensin vahingossa opiskelublogissani :D)
Ensimmäinen keikaus sujui luvattoman hyvin ja olo oli kuin milläkin kaikkivaltiaalla. Outilan kanssa löydettiin Raisiosta kolme purkkia: Sika-Kyöstin viimeinen ehtoo, Raisio Kätkösarja 3: Somersoja ja Raisio Kätkösarja 2: Kerttula. Tuosta Sika-Kyöstistä muuten sen verran, että oli hassua törmätä hänen tarinaansa, kun koko yläasteen ajan kutsuimme erästä poikaa Sika-Kyöstiksi. Ihan vaan noin niinku kiusallamme. No, se siitä. Ensimmäinen reissu sujui niin hyvin, että päätin lähteä metsälle ihan keskenäni uudemman kerran.
Toiselle retkelleni varasin mukaan viiden kätkön tiedot ja aloitin retken kätköltä Puronvarsilehto. Olipa vain upea paikka! Suorastaan niin upea, että kyllä siellä kannattikin kuluttaa tunti. Vaihdoin jokin tovi sitten puhelinta semmoiseen malliin, ettei siinä pyöri enää Geocaching live. Tästä syystä olin siis metsässä taas isäni 10 vuotta vanhan Garminin kanssa. Ja voi miten hauskaa sillä oli! Se ohjasi minua ihan vissisti yhteen tiettyyn paikkaan, vaan minäpä olin ovelampi ja vilkaisin netistä spoilerin. Spoilerin perusteella tiesin, että gepsi yrittää jallittaa. Siirryin etsimään kätköä laajemmalta alueelta ja hypin ja pompin puron yli sinne ja tänne.
Aloin katsella ympäristöä sillä silmällä, että missä maa näyttäisi siltä kuin kätköilijät olisivat sitä tallanneet. En onnistunut paikallistamaan tällaista kohtaa ja kun gepsikin näytti jo 30 metriä päätin antaa purnukan olla. Lähdin tallustelemaan takaisin päin ja ajattelin, että jos en paremmin tietäisi, niin tuossa ihan kätköilijöiden kuluttaman näköinen paikka. Ja siinä samassa purkki osui silmääni! Ei kirjaimellisesti. Vilkaisin gepsiä ja voisin vannoa, että se hymyili leveästi ja sanoi:"Kusetinpas sua!". Pyöreä nolla näkyi näytössä. Siinä samassa näytössä, jossa vielä sekunti sitten oli näkynyt 30 metriä. Mokoma turhake!
No, onnistumisestani johtuen olin niin iloisella tuulella, että vaikka aikaa kuluikin jo tunnin verran, päätin hakea vielä toisen kätkön. Suuntasin autoni keulan kohti kätköä Raisio kätkösarja 2: Pirilä. Nimestään huolimatta asuinseutu on varsin rauhallista. En ole ennen käynyt siellä, mut trust me on this one. Jätin nimittäin autoni avaimet auton oveen koko etsiskelyni ajaksi, eikä edes navigaattori ollut kelvannut kenellekään. Ja aikaa tähän kätköön sitten tuhrautuikin.
(HUOM! Jatko sisältää spoilerin! Surkean sellaisen!)
Ah-niin-luotettavan gepsini ohjastamana painelin siis metsään. Ja voi nyt sanonko mikä! Tunnin pyörin ympyrää ja heitin volttia "nollapisteen" ympärillä paarmojen kannustusten koko ajan kasvaessa. Ei löydy, niin ei löydy! Mikä siinä on, että kun laitetaan purkki keskelle metsää, niin pistetään vinkiksi "ei kiven alla...". Great! No hel***ti ku auttaakin paljon! Ja mitä teihin muihin kätköilijöihin tulee, niin miksi te silti olitte kääntäneet kaikki kiven aluset mullin mallin? Hä?
Kätköllä käynyt kollegani on kirjoittanut logeihin, että läheisessä puussa roikkuu muovikassissa sherrypullo. Sen minä kyllä löysin ja voin muuten sanoa, että meinasi mennä suurimpaan kiukkuun kurkusta alas tuo litku. Jonkinlaisen kotikasvatuksen saaneena päätin kuitenkin estää itseäni. Hemmetti, että ärsyttää vieläkin. Ette olisikaan varmaan arvanneet :D
No, tätä se kätköily sitten kaiketi oli. Joskus onnistaa, joskus ei. Tämän kätkön jälkeen painelin autolle nappaamaan ne avaimet ovesta ja lähdin viemään loppuja kolmea kätköpaperia saunan sytykkeeksi.
Ehkä sitten Outilan kanssa taas onnistaa paremmin.
(P.S. Opiskelijatovereideni iloksi julkaisin tämän tekstin ensin vahingossa opiskelublogissani :D)
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Tilkkuliini pahoittelee
Mitenkäs tämän nyt aloittaisi. Kokeillaan vaikka sellaista, että: Anteeks, anteeks, anteeks! Mitä suurimmat pahoitteluni, että en ole mukamas ehtinyt kirjoittamaan lähes puoleen vuoteen. Havahduin blogin ja armaiden lukijoideni läsnäoloon, kun jokin typerä botti (semmoinen nettiä kiertelevä otus) löysi blogini ja alkoi tunkea tänne kiinalaisia kommentteja. Nimeltään botti oli Dick, joten epäilen hänen kiinalaista alkuperäänsä.
Noh! Oli miten oli, latasin tänne uudenlaisen palikan, minkä kanssa kommentoiminen pitäisi olla hankalampaa tuollaisille automaattisille virityksille. Toivottavasti työkalu toimii kuitenkin teillä ihan oikeilla ihmisillä. ASIAAN! Sano mummo lumessa.
Syyskuun jälkeen olemme ehtineet Outilan kanssa tehdä paljon lisää typeryyksiä, mutta melko vähän ne ovat liittyneet kätköilyyn. Lähinnä on tullut koluttua Turun seutua pikku hiljaa läpi. Ehkä onnistuneimpiin reissuihin kuului vaativahko puukätkö keskellä liikenneympyrää. Liikkellä meitä oli kaiken kaikkiaan Outila, HupPuh, meikäläinen ja avec. Harvoin näkee moista tiimityötä. Minä punttaan, Outila ja HupPuh tekee kuninkaantuolin ja avec kiipeä. Tällä kertaa se potkaisi päähän vain HupPuhia. Ja kätkö oli logattu ennen kuin ympäristössä kukaan ehti tajuta mikä meihin iski.
Kysäisin hetki sitten Outilalta, mikä reissuistamme viime syksyn jälkeen olisi kirjoituksen arvoinen. Hän mainitsi retken, jonka toteutimme kaksi viikkoa sitten. Outila oli ratkaissut neljä mysteeriä valmiiksi ja tarkoituksena oli lähteä geokoiran kera näitä hakemaan. Pääsimme autolla Raisioon asti, kun Outila sanoi "Mä tarttisin kyllä uudet kengät", johon minä "No mennään sitten shoppailemaan". Koiruli porukoille hoitoon ja Myllyyn ostoksille. Minä tuhlasin reilut sata euroa, enkä uskalla edes ajatella, mitä Outila sai kulumaan.
Kallista tuo kätköily.
Noh! Oli miten oli, latasin tänne uudenlaisen palikan, minkä kanssa kommentoiminen pitäisi olla hankalampaa tuollaisille automaattisille virityksille. Toivottavasti työkalu toimii kuitenkin teillä ihan oikeilla ihmisillä. ASIAAN! Sano mummo lumessa.
Syyskuun jälkeen olemme ehtineet Outilan kanssa tehdä paljon lisää typeryyksiä, mutta melko vähän ne ovat liittyneet kätköilyyn. Lähinnä on tullut koluttua Turun seutua pikku hiljaa läpi. Ehkä onnistuneimpiin reissuihin kuului vaativahko puukätkö keskellä liikenneympyrää. Liikkellä meitä oli kaiken kaikkiaan Outila, HupPuh, meikäläinen ja avec. Harvoin näkee moista tiimityötä. Minä punttaan, Outila ja HupPuh tekee kuninkaantuolin ja avec kiipeä. Tällä kertaa se potkaisi päähän vain HupPuhia. Ja kätkö oli logattu ennen kuin ympäristössä kukaan ehti tajuta mikä meihin iski.
Kysäisin hetki sitten Outilalta, mikä reissuistamme viime syksyn jälkeen olisi kirjoituksen arvoinen. Hän mainitsi retken, jonka toteutimme kaksi viikkoa sitten. Outila oli ratkaissut neljä mysteeriä valmiiksi ja tarkoituksena oli lähteä geokoiran kera näitä hakemaan. Pääsimme autolla Raisioon asti, kun Outila sanoi "Mä tarttisin kyllä uudet kengät", johon minä "No mennään sitten shoppailemaan". Koiruli porukoille hoitoon ja Myllyyn ostoksille. Minä tuhlasin reilut sata euroa, enkä uskalla edes ajatella, mitä Outila sai kulumaan.
Kallista tuo kätköily.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
