perjantai 31. lokakuuta 2008

Eksyilemistä Ristiinassa

En tiedä mistä mahtoi johtua, mutta Ristiinan kaksi kätköä olivat jostain syystä tavattoman hankalia. Pääsin liikkeelle valoisaan aikaan, mutta kuinkas sitten kävikään.

Dendrocopos geocacher

Tämä vaikutti etukäteen hauskalta paikalta, mutta olin lukenut loggauksista, että gepsi heitättää paikan päällä rajustikin. Valmistauduin henkisesti taisteluun. Jonkin tovin haahuilin metsässä eessuntaas odotellen gepsin rauhoittumista, kunnes rakas äitini soitti. Liirum laarum ja diipa daipa ja ole sitten varovainen ja yksinkö sinä siellä metsässä ja kauanko vielä olet ja nythän on jo pimeä ja aitko vielä hakea muita kätköjä? No niin on ja aion hakea, jos nyt ensin pääsisin hakemaan tätä ensimmäistäkin!! Prkl! Tiuskaisustani kiukustunut äiti ymmärsi lopettaa puhelun ja pääsin etsimään kätköä pimeässä. Kolmisen varttia siinä vierähti ja olin jo oikeastaan luovuttanut, kun kätkö vihdoin ja viimein osui taskulampun valokeilaan. Voi sitä iloa ja riemua! Penteleen hankala kätkö. Oikein hyvä.


Kun edellinen kätkö kerran sujui niin hyvin, päätin vielä pimeydestä ja äidistä huolimatta painella syvemmälle metsään hakemaan toisen Ristiinan kätköistä. Kerrankin olin itsevarmalla päällä ja päätin, että kätkö löytyy, oli mikä oli. Pimeässä näkyvyys oli vähän niin ja näin, joten melkoisesti sai arvailla missä kohtaa on ja mikä pömpeli on mikäkin kartassa. Muistin hämärästi kätkökuvauksesta jonkin sanan ja suunnistin sen perusteella oikean pömpelin luo vaikka gepsi olisi halunnut toisaalle. Hetken aikaa mietiskelin kätkön mahdollista sijaintia, kunnes tulin tulokseen, että nyt pitää ryömiä. Sammaloitunut maa oli mukavan märkä ja p*skainen sateen jäljiltä. Tungin itseni tarpeellisen syvälle ja olin naarmuttaa käteni, naamani sekä selkäni nauloihin. Sain lopulta kätkön ongittua käsiini ehjin nahoin. Alkoi suorastaan itkettää, kun hokasin, että täytyyhän se takaisinkin laittaa.

Kiitin onneani, etten ollut valinnut päivälle enempää kätköjä. Suunnistin seuraavaksi kohti kauppaa ja kiitin onneani uudestaan, etten ollut paikallista väkeä. Olin varpaista otsatukkaan yltä päältä p*skassa! Palkitsin itseni oluella ja kassa näytti harkitsevan kahdesti, pitäisikö minulle myydä vai ei. Tuli kaiketi siihen tulokseen, että minä todella tarvitsen sitä.

0 kommenttia: