Hirvesalo jatkuu..

Kappale halutuinta Suomea

Kaislikon suhinoista jatkoimme matkaa lähes Kakskerran puolelle kätkölle Kappale halutuinta Suomea. Jätimme auton sillan toiselle puolelle parkkiin ja köpöttelimme kauniissa syyssäässä kätkölle. Kätkö antoi hieman etsityttää itseään. Minäkin meinasin lentää persliukua mäkeä alas, kun keskittyminen välillä herpaantui. Tovin etsiskeltyämme HupPuh kuitenkin kaivoi pikkuruisen purnukan esiin.

Kaunista saaristomaisemaa kuvattuna kätkölle johtavalta sillalta.

Illoistenjärvi

Illoistenjärven kätkö tuotti meille selkeästi eniten päänvaivaa. Olimme mitä ilmeisemmin lukeneet kätkökuvauksen hieman huonosti, emmekä ottaneet huomioon suositeltua parkkipaikkaa. Kävimme kyllä paikalla, mutta totesimme parkkipaikan olevan yksityisalueella. Jälkikäteen on nyt helppo arvioida, että taisi se sittenkin olla ainakin sallitumpaa, kuin valitsemamme toinen parkkipaikka.

Kiersimme kätkölle siis Illoistentien kautta. Siellä ei ollut missään yksityisaluekylttejä, joten koimme olevamme vähintäänkin laillisilla asioilla. Pistimme auton parkkiin johonkin tienvierustaan ja jäimme suunnittelemaan, mistä kohtaa kätköä kannattaisi lähestyä. Paikalle marssi jonkin sortin maanomistaja ja pistimme HupPuhin kysymään häneltä neuvoa. Tilusten omistaja oli kuitenkin kaikkea muuta kuin iloinen läsnäolostamme ja oli varmasti jo soittamassa poliiseja, kunnes HupPuh sai hänet rauhoittumaan. Herra näytti olevan hivenen hiprakassa ja autosta häneltä löytyi haulikko. Ei järin turvallinen yhdistelmä. Hän oli lähdössä metsälle, mutta päättikin lähteä kanssamme kätkölle. Se saattoikin olla ihan hyvä idea näistä lähtökohdista. Mies tuntui tuntevan metsän kuin omat taskunsa, mutta kätkölle hän ei sentään osannut mennä. Outila johdatti meidät gepsillä oikealle paikalle ja kätkö oli onneksi hyppysissämme kotvasen kuluttua. En tiedä mitä olisi mahtanut tapahtua, jos emme olisi löytäneet kätköä. Todennäköisesti herra olisi soittanut poliisit. Selvisimme humalaisen herran saattamina vielä metsästä poiskin ja täytyy kyllä myöntää, että arvostus Hirvensaloa kohtaan hivenen laski. Herrashenkilön kommentti "Kaikkihan täällä on yksityisomistuksessa!!" ei kuulostanut varsinaisesti tervetulotoivotukselta. Jokamiehenoikeuksista miehellä ei ollut mitään kokemusta.

Emme viitsineet uhata henkeämme enää tämän enempää vaan lähdimme illan pimetessä täyttämään kurnivia vatsojamme. Hirvensaloon jäi kourallinen kätköjä vielä haettavaksi, mutta saavat varmasti odottaa tovin, ennen kuin aika kultaa muistot.