Elämä on siitä hassu leikki, että ikinä ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Seuraavaa valkoista ratsua odotellessa ajattelin kertoa sunnuntain korjaussarjasta. Viimeisin bloggauksen mukaisesti kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ei sen niin väliä!
Tänään lähdettiin sitten Outilan kanssa paikkailemaan. Ensimmäinen kohde oli eilen mainitsemani Vanha sähköasema. Camoon kaverit! Kartan kanssa lastenleikkiä! Ei sen nyt aivan näinkään kai olisi tarkoitus olla. No, oli mitä oli. Hienosti löytyi ja paikka näytti valoisassa hauskalta.
Toinen mesta oli sitten varmastikin Rosarium. Kartan mukaan suoraan kätkölle ja siinä se. Helppoa sä näin valoisalla on! Äkkiä shoppailemaan tämän jälkeen, jotta jäsen O sai kauan kaipaamansa kuulokkeet tietokoneeseen. "Ooks säää siellä!?!? -testit" loppuivat ilmeisesti tähän.
Täältä suihkastiin eilisillan pelottavimmalle paikalle, Maskun linnavuorelle, joka olisi minun puolesta kyllä voitu nimetä ihan vaan Maskun vesitorni. Mutta minä olenkin nyt hiprakassa, joten jätetään asia sikseen. Outila oli juuri löytänyt nollapisteen, kun viereltä alkoi kuulua älämölöä. Ystävällinen täti hihkaisi pusikosta "Olettekohan te samalla asialla?". No, oltiinhan me. Tovin verran yhdessä etsittiin kätköä ja Outila sen lopulta kaivoi esiin.
Olin kirjoittanut yllä olevan pätkän hivenen tujuissa viime viikonloppuna, mutta teksti on niin oivaltaa, että jätetään se tuollaisenaan muistuttamaan valkoisesta ratsusta ;)
Retki jatkui Linnavuorelta Kajamonvuori -kätkölle. Sitä emme onneksi käyneet edes yrittämässä pimeällä. Valloittavan ihana kätkö. Kukkula löytyi keskeltä asuinaluetta ja näkymä kätkön paikkeilta oli upea. Vettä, korkeuseroja ja ruskan värjäämiä puita. Korkealta näki myös vastarannan rakennuksia, jotka nekin näyttivät varsin houkuttelevilta. Outila löysi kätkön sukellettuaan tarpeeksi syvälle. Ihastelimme maisemia vielä tovin ja käppäilimme katsomaan tiluksia. Paikka osoittautui jonkin näköiseksi partsalaisten leirikeskukseksi. Oiva paikka viettää esim. synttäreitä isommalla porukalla. *vink, vink*
Tänään lähdettiin sitten Outilan kanssa paikkailemaan. Ensimmäinen kohde oli eilen mainitsemani Vanha sähköasema. Camoon kaverit! Kartan kanssa lastenleikkiä! Ei sen nyt aivan näinkään kai olisi tarkoitus olla. No, oli mitä oli. Hienosti löytyi ja paikka näytti valoisassa hauskalta.
Toinen mesta oli sitten varmastikin Rosarium. Kartan mukaan suoraan kätkölle ja siinä se. Helppoa sä näin valoisalla on! Äkkiä shoppailemaan tämän jälkeen, jotta jäsen O sai kauan kaipaamansa kuulokkeet tietokoneeseen. "Ooks säää siellä!?!? -testit" loppuivat ilmeisesti tähän.
Täältä suihkastiin eilisillan pelottavimmalle paikalle, Maskun linnavuorelle, joka olisi minun puolesta kyllä voitu nimetä ihan vaan Maskun vesitorni. Mutta minä olenkin nyt hiprakassa, joten jätetään asia sikseen. Outila oli juuri löytänyt nollapisteen, kun viereltä alkoi kuulua älämölöä. Ystävällinen täti hihkaisi pusikosta "Olettekohan te samalla asialla?". No, oltiinhan me. Tovin verran yhdessä etsittiin kätköä ja Outila sen lopulta kaivoi esiin.
Olin kirjoittanut yllä olevan pätkän hivenen tujuissa viime viikonloppuna, mutta teksti on niin oivaltaa, että jätetään se tuollaisenaan muistuttamaan valkoisesta ratsusta ;)
Retki jatkui Linnavuorelta Kajamonvuori -kätkölle. Sitä emme onneksi käyneet edes yrittämässä pimeällä. Valloittavan ihana kätkö. Kukkula löytyi keskeltä asuinaluetta ja näkymä kätkön paikkeilta oli upea. Vettä, korkeuseroja ja ruskan värjäämiä puita. Korkealta näki myös vastarannan rakennuksia, jotka nekin näyttivät varsin houkuttelevilta. Outila löysi kätkön sukellettuaan tarpeeksi syvälle. Ihastelimme maisemia vielä tovin ja käppäilimme katsomaan tiluksia. Paikka osoittautui jonkin näköiseksi partsalaisten leirikeskukseksi. Oiva paikka viettää esim. synttäreitä isommalla porukalla. *vink, vink*
Huomaan juuri, että kätköt ovat hivenen epäloogisessa järjestyksessä johtuen alkukirjoituksen fyysisestä olotilasta. Mutta siihen olemme kai jo tottuneet! Viimeisenä väsyneet kätköilijät päättivät suihkasta vielä kätkölle Nunnanlähde. Melko peruskamaa. Muisomerkin läheisyydessä xvira nyyn. Outila sai kyllä tovin pyllistellä ennen kuin kätkö oli käsissämme.
Hauskanen reissu kaiken kaikkiaan. Tuli testattua myös Outilan käyttämättä jääneet vaelluskengät. Eivät oikein passanneet mulle, mutta tietysti niihin tuli niin kauhea himo, että pian on päästävä shoppailemaan. Minäkö materialisti?
Tämä viikko on vierähtänyt typerissä koulukiireissä, joten kätköille ei ole kerennyt. Ai niin! Torstaina pääsin tutustumaan Turun lentokentän lennonjohtoon. Vinha paikka :D Luokkatoverit eivät jostain syystä innostuneet läheisten kätköjen hakemisesta... Palaillaan asiaan, kunhan pääseen taas metsään toteuttamaan itseäni.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti