Ikävä Outilaa!

Jaahas. Fiksumpi jättäisi varmaan tämänkin kirjoittamatta, vaan minäpä kun en kuulu niihin fiksumpiin.

Alkupäivä meni oikein sujuvasti. Tempastiin Kontiomiehen kanssa Turusta neljä peruskätköä: Pitkäsalmi - Swimming & Bathing, Pitkäsalmi - Rowing & Paddling, Katariinanlaakso ja Kadonnut hyppyrimäki. Kuten sanottua, peruskätköjä ja löytyvät kunhan jaksaa kumartua noukkimaan ne. Katariinanlaaksossa allekirjoittaneella oli lieviä ongelmia lukemisenymmärtämisen kanssa: "Eikös siinä lukenut Luonnonsuojelualue, liikkuminen moottoriajoneuvolla kielletty!?" "Ai." Äkkiä parkkiin, puskaan ja takaisin :D

Nolompi osuus

Joo, tämä on se osuus mitä ei ehkä kannattaisi myöntää tehneensä, mutta minäpä myönnän! Istuttuani kotosalla ainakin kaksi tuntia iski ahdistus, että nyt pitää lähteä johonkin. Yhdeksän aikaan illalla pieni piru olkapäälläni alkoi hihkua "Kätköille, kätköille!" ja enkeli vieressä vain kannusti! Kätköille siis. Arvonnan suoritettuani päätin lähteä kohti Merimaskua. Ensimmäisiksi kätköiksi arvoin Muinaishaudat I ja Muinaishaudat II.

Jostakin syystä kuvittelin, että kätköilyn myötä olisin päässyt jo pimeän pelostani. Haha! Kuinka väärässä olinkaan. Ajelin TomTomin ohjaamana pelipaikalle ja olin lentää Opel-parkani kera huitin tuuttiin, kun kesken kaiken eteeni ilmestyi pururata eräänlaisena hyppyrinä. Epeli ooppeli onneksi pysähtyi ja päätin jättää sen siihen parkkiin. Kun autosta sammutti valot, ei ympärillään pystynyt näkemään käytännössä mitään. Otsis päälle vaan ja ulos autosta. Ihanassa gepsissäni ei tosiaan edelleenkään toimi taustavalo, mikä on ihan tosi kiva homma! No, se tässä nyt haittasi ehkä vähiten. Lähdin köpöttelemään kohti gepsin ohjaamaa suuntaa, kunnes hetken päästä havahduin tallustelevani pururadalla, jossa oli latu ja kaikki, rakkaan geokoirani kanssa. No hätä ei sinänsä ollut tämännäköinen, koska kohta gepsi kannustikin jo pomppaamaan ryteikköön.

Tässä kohtaa oli kerrankin sen verran järkeä päässä, että merkkasin kohdan gepsiin, jos vaikka satun eksymään. Ikävä kyllä tälle toiminnolle ei tullut käyttöä, koska noin minuutin päästä tästä olin saanut itseni lietsottua sellaiseen pimeän pelon paniikkiin, ettei ole tosikaan. Metsästä oli päästävä pois ja äkkiä. Todella nopea autoutuminen ja haneen.

Toki tässä vaiheessa kävi mielessä, että eihän tässä mitään järkeä ole, mutta kuka sitä nyt kerrasta uskoisi. Heitin parkkiin läheisin päiväkodin pihaan ja naputtelin Tomppaan seuraavat koordinaatit. Vempain ohjasi minut parin kilsan lenkille ja lopulta vei minut samalle hemmetin pururadan parkille, mistä olin juuri tullut!! Vakuutettuani TomTomille, että tuonne minä en enää mene, hoksasin olevani vihdoin väsynyt ja melko valmis lähtemään kotiin.

Mietin kotiin päin ajaessani, että oliko tuo nyt sitten kuitenkaan niin paska reissu. Kätköilystähän haetaan, tai ainakin minä haen jännistystä elämään, ja näin helpolla Tilkkuliini näköjään jännittyy. Tylsä ilta meni tuosta noin vain ja nyt olen sopivan väsynyt nukkumaan.

Mutta otsikkoon viitaten, kyllä siellä metsässä oli Outilaa ikävä. Jos meitä olisi ollut edes kaksi, niin eiköhän me siitä olisi selvitty. Joku muu kuin Outila ei olisi edes suostunut lähtemään sinne :D Tuu jo takasin!!